Ajankohtaiset tiedotteet

<< Palaa

Tampereen Suomalainen Klubi on mukana perustamassa uutta yliopistosäätiötä Suomeen

Tampereen Suomalainen Klubi ry on mukana uudistamassa suomalaista korkeinta tutkimusta ja opetusta. Klubi täyttää tänä vuonna 125 vuotta. Juhlavuotemme kunniaksi haluamme olla mukana varmistamassa, että suomalainen kulttuuri, suomen kieli ja suomalainen sivistys ovat tulevaisuudessakin menestystekijöitämme.

Klubilla on pitkä historia toimissa suomenkielisen yliopisto-opetuksen kehittämisessä, olimmehan aikanaan keräämässä rahoitusta ensimmäiselle suomenkieliselle yliopistolle – Turun yliopistolle. Nyt perustettava uusi yliopisto tarjoaa innostavan mahdollisuuden olla mukana kehittämässä suomalaista korkeinta tutkimusta ja opetusta maan vetovoimaisimmalla kaupunkiseudulla Tampereella. Samalla voimme osaltamme varmistaa, että suomalaisen korkeakoulutuksen menestystarina jatkuu.

Joulukuussa 2016 perustettava yliopistosäätiö on pohjana tulevalle tamperelaiselle säätiöyliopistolle. Säätiön perustajat edustavat suomalaista yhteiskuntaa, elinkeino- ja työelämää, teknologiaa, terveys- ja hyvinvointisektoria, tutkimusta tukevia tiedesäätiöitä sekä kansalaisjärjestöjä monipuolisesti. Perustajatahojen laaja- alaisuus on merkittävä etu ja tuki uudelle säätiöyliopistolle sen aloittaessa toimintansa.

Tampere3-yhteistyössä Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat uuden korkeakoulukonsernin. Tulevassa korkeakoulussa kohtaavat talouden, tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus ja opetus. Tampere3 luo tieteenalojen rajapinnoista ammentavan monialaisen ja globaalisti kiinnostavan tutkimus- ja oppimisympäristön.

Lisätietoja

Pasi-Heikki Rannisto
puheenjohtaja
Tampereen Suomalainen Klubi ry
pasi-heikki.rannisto@uta.fi
puh. 040 557 8981

Julkaistu 05.11.2016