Tapahtumien muistiot

<< Palaa
11

Ruutiukkojen kevätkauden 2016 ensimmäisessä lounaskokouksessa esitelmän piti sadanpäämies Ilkka Mäntyvaara aiheesta "Taistelu hissitehtaasta 1986".

Esitelmä  palautti mieleemme varsin erikoisen ja monia erilaisia käänteitä sisältävän episodin Tampereen teollisuushistoriassa. Jotain muistan tuolloin hissitehtaan myyntiaikeista, mutta emme tienneet läheskään kaikkia noita seikkoja, jotka tuotiin esille tarkasti asioiden kulkua seuranneessa esitelmässä.

Esitelmöitsijä kertoi asioista selkeästi ja sellaisella tietämyksellä, jollaisella vain itse tuossa kaikessa mukana ollut osaa kertoa. Esitelmässä oli kuvia ja paljon tuon ajan lehtileikkeitä. Niistä muistui konkreettisesti mieleen asioiden eri käänteet. Niitä puitiin ministereitä myöten ja käännyttiin jopa Tasavallan Presidentin puoleen. Hän ei asiaan kuitenkaan puuttunut.

Mielenkiintoisena kohtana panin merkille, että vaikka myyntineuvottelut olivat jo varsin pitkällä, niin tiedostusvälineille väitettiin, ettei mitään ole tekeillä. Niinhän menetellään nykyäänkin. Keskeneräisiä, neuvottelun alla olevia asioita ei ole tarpeen julkisuudessa repostella. Toinen seikka jäi myös mieleen. Kilpaileva tarjous tehtiin tarkkaa rahasummaa ilmoittamatta suorasukaisesti mainiten, että me maksamme enemmän.

Esitelmän lyhennelmä löytyy tästä linkistä.

 

 

Meitä oli yhteensä 54 kuulijaa.

Kokouksen alussa onniteltiin perinteiseen tapaan merkkivuosia täyttäneitä ruutiukkoveljiä, joista oli paikalla vain Timo Siukosaari, 85 v.

Teksti ja kuvat Jorma Hautala

 

DI Ilkka Mäntyvaara: Taistelu hissitehtaasta 1986