Tapahtumien muistiot

<< Palaa
22

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok) kävi Suomalaisella Klubilla 22.2.2016 pitämässä esityksen aiheesta Risuja ja ruusuja suomalaiselle lainsäädännölle. Elinan esityksen jälkeen keskustelu oli hyvin vilkasta ja aihe kokonaisuudessaan silmiä avaava. On mahdollista, että joidenkin meistä on vielä jonkin aikaa hierottava silmiä ja sulateltava asiaa. Elina pureutui moniin tuttuihin aiheisiin pohtimalla, onko annettu lääke mahdollisesti väärä ja toisaalta, onko oireita liioiteltu? Elinan esitys nojasi julkisen valinnan teoriaan, jonka tunnettuja teoreetikkoja ovat Kenneth Arrow ja James M. Buchanan. Julkisen valinnan teoria on lähemmän tutustumisen arvoinen.

Elina aloitti esityksensä toteamalla, että hänen tehtävänsä kansanedustajana on turha, mikä sai monien kulmakarvat kohoamaan. Hän kuitenkin jatkoi, että julkisen vallan käyttö usein epäonnistuu, sillä avain asiat eivät ole julkisen vallan käsissä. Tämä on sekä teoreettisesti osoitettua että käytännöllisesti nähtyä ja lisäksi Suomen tapauksessa omalaatuista. Julkisen valinnan teoria näkee, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä, he päättävät toimistaan ja arvostuksistaan, jolloin politiikka ei koskaan kykene vastaamaan edes äänestyksen kautta yksittäisten henkilöiden toiveisiin. Myös poliitikko, heikosta arvostuksestaan ja puutteistaan huolimatta, on henkilökohtaisesti arvottava ihminen, jolle on annettu paljon luottamusta ja valtaa.

Elina pohti Suomen demokraattista tilannetta monipuoluejärjestelmänä suhteessa monien muiden länsimaiden kaksikamariseen järjestelmään ja näki, että kaikille kaikkea tarjoava järjestelmä on heikko päätöksentekokyvyssään, sillä intressiryhmiä alkaa olla paljon. Tämä merkitsee myös sitä, että vallan oikeuttamiseksi on muodostettava erilaisien intressiryhmien kanssa koalitioita, jossa päätöksenteon oikeutuksen edellytyksenä on lopulta kompromissit ja jopa lehmänkaupat. Kompromissi merkitsee sitä, että kaikkien on oltava jossakin suhteessa tyytyväisiä, eikä mitään erityistä saada aikaan. Lehmän kaupat sitä, että toisinaan on luovuttava toiveistaan, jolloin pyritään paketoimaan jotakin hyvää kaikille. Näin on tällä hetkellä saatu korotettua vähän veroja ja leikattua hieman kuluja. Keskimäärin asiat voivat olla niin tai näin, mutta ei hyvin kenellekään. Suomen taloudellinen kilpailukykytilanne kertoo tästä karua kieltään.

Suomen erikoisuus ja poikkeus on työmarkkinajärjestöille ulkoistettu lainsäädäntövalta, mikä kuitenkin perustuslain (PL) mukaan kuuluu maan hallitukselle. Perustuslain kirjaimen ohittaminen on jäänne aiemman perustuslain tulkinnasta, mikä on jäänyt painamaan nykyistä 2000 -luvulla uudistettua perustuslakia. Aiemman perustuslain tulkintoja kunnioitetaan erityisesti työmarkkinajärjestöjen osalta ja ongelma tämä on siksi, että työmarkkinajärjestöjen edustajia ei ole valittu demokraattisesti ja myös järjestäytymättömät joutuvat noudattamaan yleissitovuuden varjolla näiden, ilman demokraattisia vaaleja valittujen, tekemiä päätöksiä. Elina kysyykin osuvasti, onko tämä oikein?

Työmarkkinajärjestöjen toimintalogiikkaan liittyy monia ongelmia. Yleissitovuudestaan huolimatta työehtosopimuksilla on järjestäytyneitä suosiva piirre, jolloin työehtosopimukset sitovat jopa tiukemmin niitä, jotka eivät ole sopijaosapuolina. Järjestäytyneet sopijapuolet voivat hyvin marginaalisesti ja rajatusti hyödyntää paikallisen sopimisen mahdollisuutta, mikä järjestäytymättömiltä työnantajilta ja työntekijöiltä, yleissitovuuden nimissä, kuitenkin puuttuu kokonaan. Tämä kannustaa järjestäytymään, mikä tietysti tuo jäsenmaksuja ja toisaalta näyttää vahvalta tuelta työmarkkinajärjestöille. Lisäksi työttömyyskorvausmaksuihin liittyy ongelmia, sillä ne ovat verovähennyskelpoisia ja järjestöille kertyvää varallisuutta, mutta niillä ei kateta työttömyyskorvausmaksuista kuin noin viisi prosenttia. Loput eli noin 95 prosenttia tulevat verovaroin rahoitetusta valtion kassasta, johon varoja kerätään kaikilta kansalaisilta. Koska työmarkkinajärjestöt eivät vastaa edes työttömyyskorvauksista, ei niillä ole kannusteita vähentää, vaan lisätä työttömyyden uhkaa. Näin jäsenet ja kassaan maksut lisääntyvät työttömyyden uhan ja sen luoman pelon ilmapiirissä. On syntynyt moraalikato, sillä vakuutuksen ottajalla ei ole intressiä vähentää vakuutuksen aktivoitumista, eikä vakuutuksen antaja joudu kantamaan taloudellista riskiä. Ansiosidonnainen työttömyysturva kannustaa jäämään pariksi vuodeksi kotiin. Missään muualla maailmassa työmarkkinat eivät ole näin jäykät, missään muualla ei ole yleissitovuutta, joten siitä ei ole muodostunut Suomen vientituotetta. Kuinka voidaan ajatella, että järjestelmä toimii? Tämän kaiken lisäksi Suomen talouden ja työmarkkinoiden ongelmana on myös se, että yhteisvaluutta ei jousta, kun aiemmin valuuttaa voitiin käyttää korjausmekanismina.

Lainsäädäntöön liittyy preventioparadoksi, mikä on myös Suomen julkisen vallan sääntelyfilosofia. Tämä merkitsee sitä, että vaikka tiedetään esimerkiksi 10 prosenttia alkoholin kuluttajista muodostavan ongelmakäyttäjien joukon, ulotetaan lainsäädäntö suojelemaan näitä 10 prosenttia sekä kaikkia 90 prosenttiin kuuluvia, jotka joko eivät käytä alkoholia lainkaan tai käyttävät hyvin kohtuullisesti. Koska maailma ei ole täydellinen, niin ikäviä asioita sattuu, mutta sääntelyfilosofia pyrkii estämään myös hyvin epätodennäköisen tapahtuman sattumisen. Koska kukaan ei voi tietää kenelle hyvin epätodennäköinen sattuu, on tarpeen sitoa kaikki tiukkaan lainsäädäntöön. Ongelma on, että kaikki eivät piittaa lainsäädännöstä yhtä paljon. Tämä merkitsee sitä, että juuri ne, joita pyritään lainsäädännöllä suojelemaan, suhtautuvat suojelupyrkimyksiin täysin välinpitämättömästi. Tällöin tiukka lainsäädäntö itseasiassa muodostuu haitaksi vain niille, jotka lainsäädäntöä muutoinkin noudattavat. Epätodennäköiseltä suojaaminen edellyttää valtavaa määrää lainsäädäntöä ja siksi meillä on 42 hyllymetriä ohuelle paperille painettua lainsäädäntöä, jota on säädetty hyvässä tahdossa. Esimerkkinä käytetty alkoholipolitiikka ja -lainsäädäntö ovat onnistuneet rajoittamaan yksilönvapauksia ja heikentämään ravintolaliiketoimintaa.

Elinan puheenvuoron jälkeen oli aika esittää kysymyksiä, joihin Elina tarjosi valistuneita vastauksia. Pasi-Heikki aloitti kysymällä, eikö lainsäädäntökeskustelu kuuluisi käydä kansanedustajien keskuudessa, eikä täällä meidän kesken? Lisäksi, onko käynyt niin, että sosiaaliset tulonsiirrot ovat vieneet varat puolustuksen rahoittamisesta, sillä on olemassa perustuslakeja, jotka turvaavat vapauksia ja meillä turvataan sosiaaliturvaa? Elina vastasi, että on paljon kansanedustajia jotka kannattavat nykyisiä olosuhteita esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen kohdalla ja toisaalta virkamiehiä, jotka eivät ole valmiita purkamaan oman hallinnonalansa sekä itse valmistelemaansa lainsäädäntöä. Näistä syistä on pidettävä yllä julkista painetta lainsäädännön purkuun. Hallitus on linjannut lainsäädännön purun yhdeksi keskeiseksi tehtäväksi ja se on jo edennyt, mutta vielä on tehtävää. Lainsäädännön purussa on ongelmia, sillä kukaan ei mielestään ole säätänyt mitään turhaa ja sellainen säädös, joka on lain kuollut kirjain ei muutoinkaan vaikuta yhteiskunnassa, joten sellaisen purku ei ole vaikuttavaa. Virkamiesvetoisuus ja ministereiden substanssiosaamisen puute ovat tässä merkittäviä ongelmia. Perustuslaki ei Suomessa ole ongelma, vaan sen tulkintaperinne, jossa yksilönvapauksilla, sopimusvapaudella ja elinkeinovapaudella on pyyhitty pöytää.

Irmeli kysyi, onko yleissitovuus perustuslain mukainen vai vastainen, ja kuinka Lepomäki jaksaa eduskuntatyössä? Elina vastasi, että yleissitovuus on jopa tulkintatraditioon nähden perustuslain vastainen ja jaksamiseensa Elina vastasi, ettei ole mennyt eduskuntaan viihtymään, vaan ajamaan vapauksia.

Pekka kysyi, eikö perustuslain tulkinnan ongelmien vuoksi olisi hyvä perustaa perustuslakituomioistuin? Perustuslakivaliokunta valvoo perustuslainmukaisuutta etukäteen, mutta on poliittinen elin, ei tuomioistuin ja alimmat tuomioistuimet eivät ota kantaa perustuslakiin? Elina vastasi, että perustuslakituomioistuin tuskin koostuisi eri henkilöistä kuin perustuslakivaliokunta ja sen toimintaan tähänkin asti käytetyt asiantuntijat, joten poliittinen kanta paistaisi myös perustuslakituomioistuimessa. Elina kuitenkin näkee, että perustuslakituomioistuin toisi kaivattua läpinäkyvyyttä, mikä puoltaa sen perustamista, mutta kovin suurta toivoa siihen ei voi ladata.

Kalevi kysyi, toimiiko julkisen vallan teoria negaation kautta ja mitä asiaperusteita on sille, että työnantaja perii ammattiyhdistysliikkeiden jäsenmaksut? Elina vastasi, että kyllä toimii negaation kautta niin sanottuna taktisena äänestämisenä, jolloin esimerkiksi äänestää yhtä, jotta ainakaan toinen ei tule valituksi. Työnantajien maksujen keräämisestä ay -liike pitää kiinni jopa enemmän kuin jäsenmaksujen vähennysoikeudesta.

Elinalta kysyttiin myös, mitä hän henkilökohtaisesti ajattelee tuomioistuinten leikkauksista oikeusturvan ja oikeusjärjestyksen kannalta? Elina vastasi, että tuomioistuinten rahoituksesta ei pitäisi leikata. Tärkeää olisi poistaa yleissitovuus, rajata lainsäädännön alaa ja koventaa rangaistuksia tahallisten tekojen osalta. Lisäksi olisi tärkeää alentaa ja yksinkertaistaa verotusta.

Olli kysyi, eikö hallituksen pääministerin tulisi toimia, kuten yritysten toimitusjohtajien ja pysyä hallitusohjelmassa? Nyt näyttää siltä, että näitä päätöksiä ei uskalleta tehdä, joten olisiko 6 -vuotinen hallituskausi hyvä? Elina vastasi, että pidennetty eduskuntakausi 4 -vuodesta 6 -vuoteen, on pohtimisen arvoinen, mutta suhtautui tähän kuitenkin kriittisesti, sillä 4 -vuotta on pitkä aika. Lisäksi on poikkeuksellinen tilanne sen suhteen, ettei lähiaikoina ole muitakaan vaaleja tulossa.

Juha kysyi, onko ylinopeuksien rangaistavuuden rajan laskeminen kahdeksasta seitsemään todella vaikuttava liikenneonnettomuuksien kannalta ja onko otettu huomioon esimerkiksi itsemurhien näkyminen tilastoissa? Ay -jäsenmaksujen tulouttamatta jättäminen on petos, joten eikö työmarkkinajärjestöjen toimivaltaa saada purettua lopettamalla EK? Elina vastasi, että EK:n lopettamisella ei voida vaikuttaa liittotasolla tapahtuvaan sopimiseen. Tässä sopimustavassa on yleissitovuuden vahvistamislautakunta lisäksi rajannut, että jos yli puolet toimialalla olevista on järjestäytyneitä, niin yleissitovuus pätee, mutta esimerkiksi AKT:ssa enää 40 prosenttia on järjestäytyneitä, mutta silti työehtosopimus on yleissitova. Samaa mieltä nopeusrajoituksista, sillä on tutkittu, että rajoitusten aiheuttama pumppaava liikenne on vaarallisempi kuin soljuva liikenne.

Anneli kysyi, vastaako demokraattinen päätöksenteko nykyistä elämänmenoa vai pitäisikö vapautta lisätä, sillä poliittinen mielipide vaihtelee? Sote on esimerkki kyvyttömästä päätöksenteosta, sillä sitä on tehty yli 10 -vuotta. Lisäksi virkamies on pohtinut kauppojen aukioloaikoja, jotka eivät edes kuulu virkamiehille. Elina vastasi, että demokratiaan liittyy paljon vajavaisuuksia, mutta kokeiltaisiin nyt edes sitä. Sote ongelmaa lähdetään aina ratkomaan hallintoedellä ja se luo ongelmia. Mihin tarvitaan maakuntahallintoa?

Pekka kysyi, onko Libera sopimusyhteiskuntaa vastaan, sillä järjestäytymättömät työnantajat ovat aina sopineet paikallisesti vuosikymmenet. Elina vastasi, että mikäli sovitaan paikallisesti marginaalisen sopimusraamin ulkopuolella, on rikottu lakia. Mistään merkittävästä ja vaikuttavasta ei paikallisesti voi sopia. Lisäksi ongelma ei ole liittyminen ja kuuluminen järjestöihin, se on yksilön vapautta, vaan niiden sitominen sopimuksiin, jotka tällaisiin järjestöihin eivät halua kuulua. Jos haluat rajoittaa omia vapauksiasi, älä pakota muita samaan.