Tapahtumien muistiot

<< Palaa
29

 

Lounaskokouksen aluksi sadanpäämies Jukka Sola luovutti Ilkka Mäntyvaaralle ruutiukkotoimikunnan myöntämän ruutiukkomitalin kiitoksena neljän vuoden työstä sadanpäämiehenä vuosina 2014-2017.

Sen jälkeen ruutiukkoveli Markku Rauhalahti kertoi 100 vuotta sitten tapahtuneesta Suinulan murhenäytelmästä. Seuraavassa on muutamia muistiinpanoja esitelmästä.

 Tampere oli tammikuun lopulla 1918 käytännöllisesti katsoen punaisten vallassa. Tampereen suojeluskunnassa oli 5 komppaniaa, joista yksi muodostui teknillisen opiston oppilaista. Suojeluskunnalla ei juurikaan ollut aseita. He olivat kuulleet, että Kangasalta saattaisi löytyä Saksasta tuotuja aseita. Iltahämärässä  30.1. lähti vajaa 120 huonosti aseistettua suojeluskuntalaista useina ryhminä Näsijärven yli kohti Aitolahtea etsimään aseita. Heitä johti kapt Ernst Söderholm apunaan ltn Arvo Söderman. Aitolahden työväentalolta löytyi jonkin verran aseita ja matka jatkui Kangasalan suuntaan. Ruutanan pysäkillä joukko yritti katkaista rautatien työväentalolta löytämällään dynamiitilla, mutta räjäytys ei onnistunut. Sen sijaan katkaistiin Tampereelle johtava puhelinlinja.  

Aamulla 31.1 joukko pysähtyi syömään ja lepäämään Markkulan taloon Suinulan kylässä. Aamupäivällä paikalle tuli Tampereen punakaartin osasto ja syntyneessä taistelussa kapt Söderholm haavoittui kuolettavasti ja myös kaksi muuta suojeluskuntalaista haavoittui. Suojeluskunta päätti antautua ja punakaartin kanssa tehtiin antautumissopimus, jossa osaston varajohtaja V Sammalisto takasi vangeille hengen ja omaisuuden suojan. Mutta pian paikalle tuli Tuomas Hyrskymurron johtama turkulaisista ja venäläisistä koottu  punakaartin osasto, joka ryhtyi ampumaan vankeja konekiväärillä tamperelaisten punakaartilaisten kielloista välittämättä. Surmansa sai 17 suojeluskuntalaista, joista 10 oli teknillisen opiston oppilaita. Haavoittuneita oli 26. Suurin osa suojeluskuntalaisista pääsi syntyneessä sekasorrossa pakenemaan. Esitelmän kuvat ovat nähtävissä tästä linkistä.  

 Paikalle on vuonna 1933 pystytetty muistomerkki, jonka luona on sen jälkeen pidetty vuosittain kunnianosoitus uhreille. Muistomerkin paljastustilaisuudessa v. 1933 esitettiin Heikki Asunnan runo "Valvokaamme".


Ruutiukkoveli, sosiaalineuvos Seppo Rantanen esitti em. runon Ruutiukoille Markun esitelmän jälkeen.

 

Esitelmää kuuntelemassa oli täysi sali ruutiukkoja.

 

Sadanpäämies kiitti Markkua kirjalla.

Teksti: Ilkka Mäntyvaara

Kuvat : Markku Rauhalahti ja Timo Tulosmaa

Ylimetsänhoitaja Markku Rauhalahti: Sata vuotta sitten - Suinulan murhenäytelmä