Tapahtumien muistiot

<< Palaa
11

Kustaa III (1746-1792) tuli Ruotsin kuninkaaksi 25-vuotiaana vuonna 172 isänsä Aadolf Fredrikin kuoleman jälkeen. Ruotsin hallitusvalta kuului tuolloin säädyille, joten kuninkaan tehtäväksi jäi muodollisena valtionpäämiehenä toimiminen. Kustaalle ei kuitenkaan tällainen sivustakatsojan rooli riittänyt.  Hänet oli kasvatettu valistuneen yksinvaltiuden kannattajaksi. Hänen mielestään kuninkaan piti toimia aktiivisesti valtakunnan politiikassa, sovitellen puolueriitoja ja lieventäen säätyjen välisiä jännitteitä. Hän oli myös aidosti huolestunut Ruotsin turvallisuudesta: Venäjä ja muut ulkovallat jakelivat anteliaasti lahjuksia ruotsalaisille poliitikoille ja sekaantuivat yhä enemmän Ruotsin sisäisiin asioihin.  Oli jopa pelättävissä, että pidemmän päälle Ruotsille kävisi kuten Puolalle, joka menetti kokonaan itsenäisyytensä vuonna 1795.

Yritettyään ensin turhaan vaikuttaa asioihin laillisilla keinoilla päätti Kustaa lopulta turvautua armeijan avulla tehtävään vallankaappaukseen.  Vallankaappauksen suunnittelu alkoi heti kruunajaisten jälkeen vuonna 1772.  Kustaan uhkapeli kannatti. Kustaa saneli 21. elokuuta 1772 uuden hallitusmuodon, joka säätyjen edustajien oli pakko hyväksyä sotilaiden läsnä ollessa.

Ruotsin naapurimaille vallankaappaus oli huono uutinen, sillä se vähensi niiden mahdollisuuksia vaikuttaa Ruotsin sisäisiin asioihin. Venäjä, Preussi ja Tanska olivat jopa aiemmin julistaneet, että muutokset Ruotsin hallitusmuotoon ovat casus belli, eli oikeutus sotatoimille.  Venäjä oli kuitenkin vallankaappauksen aikaan sodassa Turkkia vastaan, ja lisäksi sitä työllisti Puolan ensimmäinen jako, johon myös Preussi osallistui. Tanska puolestaan kyllä keskitti joukkoja Ruotsin rajalle ja uhkasi sodalla, mutta ei lähtenyt kuitenkaan yksin sotaan Ruotsia vastaan.

Vaikka Kustaa III viihtyi parhaiten teatterissa, eivät sotilasasiatkaan olleet hänelle vastenmielisiä. Ulkopolitiikassa suurin painoarvo oli idänpolitiikalla, eli Ruotsin suhtautumisessa Venäjän uhkaan. Kustaa osoitti suurta mielenkiintoa Suomen itärajan puolustusta kohtaan ja valtuutti Yrjö Maunu Sprengtportenin perustamaan rajalle pieniä helposti liikuteltavia yksiköitä, jotka soveltaisivat vihollisen torjumiseen sissitaktiikkaa. Viaporin ja Svartholman linnoituksia vahvistettiin sekä laivastoa kehitettiin. Rantasalmelle perustettiin Sprengtportenin aloitteesta Haapaniemen kadettikoulu. Sprengtporten oli erittäin lahjakas upseeri, mutta hän ajautui vuonna 1780 välirikkoon kuninkaan kanssa ja erosi virastaan. Hänen eronsa on arvioitu olleen korvaamaton vahinko Suomen puolustukselle.

Ensin Kustaa suunnitteli hyökkäystä Norjaan, mutta muutti sitten mielensä ja otti tavoitteekseen Venäjälle vuosina 1721 ja 1743 menetettyjen alueiden palauttamisen. Hyökkäyssotaan olisi kuitenkin tarvittu valtiopäivien lupa, joten Kustaa tarvitsi tekosyyn sodanjulistukseen. Sellainen saatiin kesäkuussa 1788, kun venäläinen rajapartio eksyi Suomen puolelle.

Venäjän vastaisen sodan ratkaisutaistelut käytiin Suomenlahdella. Ruotsinsalmen ensimmäisessä meritaistelussa elokuussa 1789 Ruotsi kärsi tappion, mutta Ruotsinsalmen toinen meritaistelu heinäkuussa 1790 päättyi Ruotsin suureen voittoon. Ruotsi ja Venäjä olivat nyt molemmat saaneet tarpeekseen sotimisesta. Maiden välillä solmittiin 14. elokuuta 1790 Värälän rauha, jossa rajat pysyivät entisellään.

Kustaa III:n vastustajana Venäjän sodassa oli hänen serkkunsa Katariina Suuri (1729-1796).

Tässä ns. Kustaan sodassa käytiin Suomenlahdella (paitsi Öölanti) seuraavat taistelut:

Suursaaren taistelu – heinäkuu 1788
Porrassalmen taistelu – kesäkuu 1789
Öölannin meritaistelu – heinäkuu 1789
Ruotsinsalmen ensimmäinen meritaistelu – elokuu 1789
Porkkalan meritaistelu – elokuu 1789
Barösundin meritaistelu – syyskuu 1789
Räävelin taistelu – toukokuu 1790
Haminan taistelu – toukokuu 1790
Styrsuddenin meritaistelu – kesäkuu 1790
Viipurin kujanjuoksu – heinäkuu 1790
Ruotsinsalmen toinen meritaistelu – heinäkuu 1790
Värälän rauha – elokuu 1790.  Rauhansopimus ei sisältänyt alueluovutuksia kummaltakaan puolelta.