Tapahtumien muistiot

<< Palaa
25

 

Suomella on monta turvallisuuspoliittista intressiä: Suomen kansallinen turvalli- suuspolitiikka sinänsä, Euroopan turvallisuuspolitiikka, USA:n Eurooppa-politiikka, NATO ja Venäjä.

( UPI:n intressinä, tutkimuskohteina ovat radikalismi, Lähi-itä, Ilmasto, Media. Insti-tuutissa työskentelee n. 50 tutkijaa. Rahoitus tulee eduskunnan myöntämänä.)

 Euroopan Unionin turvallisuuspolitiikka nykymuodossaan sai alkunsa 1990-luvulla (vaikkakin Hiili- ja teräsyhteisö, ns. Montan-unioni takautuu 1950-luvun alkuun ). Euroopan Unionin huippukokous Helsingissä vuonna 1999 käynnisti varsinaisen turvallisuuspoliittisen agendan. Lissabonin sopimus vuonna 2009 määritti asioita tarkemmin. EU-maat velvoitettiin auttamaan sotilaallisen uhan alaiseksi joutunut- ta veljesmaata, samoin luonnonkatastrofin uhriksi joutunutta jäsenmaata. Viime- mainittuun artiklaan Ranska vetosikin vuonna 2015. Suomikin lähetti siksi lisäre-sursseja UNIFIL-joukkoihin Libanoniin vapauttaen osaltaan ranskalaisia siirtymään sieltä ”kotiin”.

Vuodesta 2009 alkaneesta Eurokriisistä alkaen Eurooppa on  saanut kokea myös turvallisuuspoliittisena haasteena Venäjän osaltaan masinoiman Ukrainan kriisin, siirtolaisuus- ja pakolaiskriisin erityisesti vuonna 2015, Ison-Britannian Brexit-kriisin ja Trumpin politiikan, mikä kriisiyttää maailmaa jo sinänsä.

Kriisinhallinnassa Suomi on ollut mukana kymmenessä sotilaallisessa ja kuudessa siviilikriisinhallintatehtävässä viimeisten 10-15 vuoden aikana. Euroopan Unionin taistelujoukot perustettiin muodollisesti vuonna 2005. Sotilaallisten suoritusjouk-kojen kehittäminen alkoi vuonna 2004 perustetulla Euroopan Unionin puolustusvi-rastolla.

Pysyvän rakenteellisen yhteistyön aika alkoi vuonna 2017. Tuohon rakenteelliseen organisaatioon kuuluu 30 pientä ryhmää. Jokaisella niillä on jokin yksittäinen ke-hittely ( kyberasiat, radiotoiminta etc. ).

Pysyvän rakenteellisen yhteistyön ohella perustettiin puolustusrahasto. Se jakaa    kymmeniä miljardeja euroja eri kohteisiin.

Tietty Saksan/Ranskan dilemma on Euroopassa hyvin vaikuttava. Saksa ei ole ollut Ranskan tavoin voimakkaasti puolustustaan kehittänyt maa viime vuosikymmeni- nä tunnetuista historiallisista syistä johtuen. On muistettava, että de facto NATO kunkin NATO-maan kansallisine joukkoineen on ainoa sotilaallinen voima läntises- sä Euroopassa. NATO:n ja EU:n välillä on paljon yhteisiä intressejä. Euroopan Unionilla on varsin autonominen taso suhteessa USA versus Eurooppa. Toisaalta USA on varsin ymmärrettävästi vaatimassa Euroopalta aktiivisempaa panosta Eu- roopan  puolustuksen kustannuksista puhuttaessa.

Suomi ajaa aktiivista turvallisuuspolitiikkaa Euroopassa. 1990-luvulla Suomi ja Ruotsi alkoivat muodostaa tuossa suhteessa akselia. Ukrainan kriisin jälkeen tuo aktiivisuus on jälleen noussut. Euroopan Unionin turvallisuusyhteisössä Suomi kuuluu turvallisuuspolitiikan painotuksissa samaan ryhmään Itävallan, Puolan, Ranskan ja Saksan kanssa.

Suomen suhde Lissabonin sopimukseen: Sopimus on EU:n puolustuksen ydin. Tämä näkökantamme yhtyy Ranskan näkemyksien kanssa. Vuoden 2005 pinnassa Suomi oli vielä kriittinen, mutta on selkeästi muuttanut kantaansa. Suomi ajaa Euroopan sotilaallisen liikkuvuuden rajoittamisen poistamista ( esimerkiksi siltojen vahvistaminen, kybertiimi Liettuan johdolla, taisteluradio Suomen johdolla, miehittämätön mönkijä Viron johdolla ) Edelleen hävittäjät ja ilmatankkausasiat ovat maassamme ”pöydällä”.