Tapahtumien muistiot

<< Palaa
14

Kirjanmerkki 14.5.2014: 

Suomensyöjä Otto-Wille Kuusinen

Hiljakkoin tuli 50 vuotta laukaalaisen kyläräätälin pojan Otto-Wille Kuusisen kuolemasta ja tuhkauurnan sijoittamisesta Kremlin muuriin.

Melkoisen puumerkin aikansa historiaan tämä diktaattori Josif Stalinin takapiru, takinkäännösten ja tuulienhaistelun maailmanluokan kameleontti onnistuikin jättämään.

Kuusisesta elämäkerran Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen. Paasilinna 2013 viime vuonna julkaissut tietokirjailija ja historiantutkija Antero Uitto veti ajankohtaisella esitelmällään kirjanmerkkikerhon tilaisuuteen 14. toukokuuta yli 40 kiinnostunutta klubilaista.

Pilkkanimi Leniniltä

Uskonnollisten pohdintojensa ja Suomen epäonnistuneen vallankumouksen jälkeen takkinsa kommunistisiin teorioihin ja totaaliseen maanpetturuuteen kääntänyt Otto-Wille Kuusinen sai lisänimen suomensyöjä itseltään V.Leniniltä.

Kuusisen tiedetään kirjoittaneen jossain artikkelissaan, että ¨Suomi on vain mitätön hiukkanen, jonka on kadottava maailmankartalta.¨

Lenin ei ollut asiasta samaa mieltä, vaan totesi Otto-Willen ’ampuneen yli maalin’ ja nimitteli teoreetikkoa sen jälkeen suomensyöjäksi.

Kuusinen oli selviytyjä

Uitto kertoi esitelmässään, että ihmisenä Kuusinen oli helposti lähestyttävä ja leppoisa. Poliitikkona hän oli häikäilemättömän kunnianhimoinen, ja hän oli valmis oman asemansa – ja lopulta myös henkensä – suojelemiseksi uhraamaan ystävänsä, liittolaisensa ja jopa sukulaisensa Stalinin puhdistusten lihamyllyyn.

Kuusinen oli harvinaislaatuinen suomalainen kommunistiemigrantti Neuvostoliitossa, sillä hän jäi Stalinin kaudelta henkiin.

Menetelmiensä ja tekemisiensä vuoksi hänen perintönsä on kaksijakoinen: ensisijaisesti häntä pidetään suomalaisena maanpetturina, mutta joidenkin piirissä työväenluokan sinnikkäänä sankarina. Etupäässä Kuusinen oli kuitenkin selviytyjä.

Propagandaa ja valuuttaa

Uitto kertoi, miten marraskuussa 1939 Moskovan radioon perustettiin erityinen suomenkielinen kuusihenkinen toimitus, joka koostui Lännen vähemmistökansallisuuksien kommunistisen yliopiston (LVKY) kasvateista, jotka majoitettiin Lux-hotelliin.

Toimitus ryhtyi lähettämään sotapropagandaa ja tarjosi kanavan ohjeiden lähettämiseksi Suomessa toimiville asiamiehille.

Samalla Neuvostoliitto alkoi haalia Suomen valuuttaa. Se osti kaikki New Yorkin pörssistä liikenevät setelimarkat ja lisäksi 20.-27. marraskuuta suomalaisista pankeista yli 41 miljoonaa markkaa seteleinä puna-armeijan tulevaa käyttöä varten. Valmistelut sotaa varten ulottuivat kaikkialle.

Lenin naureskeli aikoinaan, että sinisilmäiset porvarit myyvät ahneuksissaan sen köyden, johon heidät sopivalla hetkellä hirtetään. Ei ole mitään uutta auringon alla.

Kuuntelijat virittivät tilaisuuden päätteeksi Jyrki Iivosen joviaalilla johdolla lukuisia kiinnostavia kysymyksiä Terijoen hallituksen pääministeristä, josta piti tulla valloitetun Neuvosto-Suomen nukkehallitsija.

Teksti ja kuvat: Jorma Marttala 

(klikkaa kuvat isommiksi)


Antero Uitto Kirjanmerkissä: Otto-Wille KuusinenAntero Uitto Kirjanmerkissä: Otto-Wille Kuusinen