<< Takaisin
Metsätalousinsinööri Olavi Hytönen: Mistä Vapaussota alkoi?
Esitelmä Ruutiukkojen lounastilaisuudessa 5.11.2007

Nyt kun ollaan alkamassa itsenäisyytemme 90. juhlavuotta, on syytä palata tuon tapahtuman juurille. Vapautemme ensi hinta maksettiin sodalla, joka jakoi kansamme kahtia, mutta jonka tuloksena myös päästiin eroon venäläisistä miehittäjistä. Vapaussodan alkuna pidetään yleisesti Mannerheimin käskyä riisua aseista Etelä-Pohjanmaalla olevat venäläiset varuskunnat. Tosiasiassa Etelä-Karjalassa oli jo käyty vapaussotaa tavalla, josta ei enää ollut paluuta. Sortavalasta suojeluskunta oli lähettänyt jo 10.1.1918 sähkeen Seinäjoelle, jossa Mannerheimin esikunta sijaitsi: "Karjala nousee kaikin miehinensä vapauttamaan maata anarkian häpeästä. Luotamme urheiden pohjanmaan miestenkin täyttävän velvollisuutensa".

Pitkin Karjalaa koottiin joukkoja pitäjien suojeluskuntiin ja koottiin vähäisiä aseita. Pietisen kenkätehtaalla Viipurissa oli paikallisen suojeluskunnan asevarasto, jossa tehtiin myös amatöörimäisiä käsikranaatteja. Punakaarti sai tietää siitä ja teki sinne 19.1.1918 rynnäkön, jossa kuoli yksi puolustaja ja aseet menetettiin. Siitä alkoivat tapahtumat, jotka yhtäjaksoisesti johtivat vapaussotaan.

Sunnuntaina 20.1. Karjalan kansalaisliitto päätti kutsua Joensuuta myöten suojeluskunnat pitämään järjestystä Viipuriin, jossa toimintaa johti jääkäri Woldemar Hägglund. Jo samana yönä lähti juna Joensuusta Hiitolaan, jossa koottujen voimien kokoontumispaikka oli. Seuraavana päivänä miehiä oli koossa Hiitolassa noin 500, kun niitä oletettiin tulevan tuhansia eri puolilta Karjalaa. Aseitakin oli niukasti. Joukot jaettiin neljään komppaniaan ja sotilasarvot merkittiin niin, että miehistöllä oli valkoinen nenäliina kyynärpään yläpuolella ja päällystöllä alapuolella. Joukkoa alettiin kutsua maalaispataljoonaksi.

Metsätalousinsinööri Olavi Hytönen, synt. 1937, toimi 35 vuotta Taipalsaaren metsänhoitoyhdistyksen palveluksessa metsänhoidonneuvojana ja toiminnanjohtajana. Hän on aktiivinen sotahistorian harrastaja ja Suomen Sotahistoriallisen Seuran jäsen. Hän on toiminut monissa vapaaehtoisen maanpuolustuksen tehtävissä, mm. Etelä-Karjalan Reserviläispiirin puheenjohtajana. Hän on Tampereen Suomalaisen Klubin ja Ruutiukkojen jäsen vuodesta 1997 alkaen ja toimi ruutisihteerinä vuosina 2000-2001.

Tiistaina 22.1. tuli Viipurista lähtökäsky ja kaksi junaa lähti kuljettamaan porukkaa. Nyt selvisi Hägglundille, että odotetun miesmäärän, 2 000-3 000 miestä, sijasta oli tulossa vain 650 valkoista. Viipurissa oli tuolloin noin 11 000 venäläistä sotilasta ja 4 000 punakaartin jäsentä. Suojeluskuntalaiset miehittivät kuitenkin rohkeasti Viipurin asemahallin ja saivat siinä yhteydessä lisää aseita. Huhujen perusteella punaiset olivat siinä käsityksessä, että valkoisia oli tuhansia, mutta kun totuus valkeni, niin punaiset alkoivat tehdä saartorengasta venäläisten avulla Viipurin ympärille. Voimasuhde oli täysin ylivoimainen ja niin valkoiset päättivät vetäytyä kaupungista ainoaa vapaata reittiä Viipurin lahden jäälle. Tavoitteena oli noin viiden kilometrin päässä oleva Venäjänsaari, jossa tiedettiin olevan kauppaneuvos Sellgrenin suuri huvila lisärakennuksineen. Alkoi Venäjänsaaren retki, jota ainakin allekirjoittanut pitää todellisena vapaussodan alkuna. Lähtiäisiksi kuultiin Viipurista kolme tykinlaukausta, jotka olivat merkkinä punaisten hyökkäyksestä, mutta joukko oli jo pelastunut pahimmasta.

 

Venäjänsaaren puisto ja huvila sekä sinne tehdyn retkikunnan muistomerkki.
Hägglund sai toimimaan huollon saareen, jossa miehet olivat jo syöneet eväänsä aikaa sitten. Parissa päivässä Viipurin tienoilta saatiin jo viitisenkymmentä hevoskuormaa elintarvikkeita ja muun muassa suksia. Näistä muodostettiin pataljoonalle kuormasto. Hägglund sai Mannerheimilta puhelinsanoman, jossa hänet määrättiin koko Karjalan sotilaspiirin päälliköksi. Tällöin hänelle selvisi, kuka on ylipäällikkö. Pataljoonalle tuli venäläisten uhkavaatimus, että heidän oli 25.1. kello 24.00 luovutettava aseet ja poistuttava saaresta. Koska Hägglund ei voinut uuden tehtävänsä vuoksi johtaa toimia saaressa, hänen tilalleen tuli everstiluutnantti Adolf Aminoff, joka oli vanhan Suomen Kaartin sotilas. Johtajat sopivat, että pataljoona poistuu Venäjänsaaresta ja murtautuu Pietari-Viipuri radan ylitse Säiniön aseman kohdalta, jonne oli matkaa noin 15 kilometriä. Saareen saatiin myös tieto, että hallitus oli 25.1. julistanut suojeluskunnat hallituksen joukoiksi, joten nyt oltiin laillisella asialla tekemässä itsenäistä Suomea.

Perjantaina 26.1. pataljoona lähti kohti Säiniön asemaa. Kärkikomppanian oli määrä vallata se ja katkaista rata. Asema vallattiin, jossa yhteydessä kaatui ensimmäinen hallituksen virallisissa joukoissa taistellut sotilas, kerimäkeläinen Matti Käyhkö. Pataljoonan pääjoukko oli vielä kaukana, kun asemalle tuli Viipurista päin juna täynnä venäläisiä matruuseja, jotka asettuivat asemiin ja avasivat tulen. Kärkikomppania vetäytyi pääjoukon yhteyteen yöpymään.

Eteenpäin oli päästävä. Seuraava paikka ylittää rata oli 18 kilometrin päässä oleva Kämärän asema, josta johti tie pohjoiseen Vuokselle. Asemaa ja lähellä olevaa työväentaloa puolustettiin sitkeästi. Suoritetussa rynnäkössä kaatui 18 suojeluskuntalaista ja runsaat 30 punaista. Asema vallattiin ja joukko pääsi tavoitteeseen radan pohjoispuolelle. Samassa asemaa lähestyi punaisten suuri asejunakuljetus, jossa oli 15 000 kivääriä, 30 konekivääriä, tykkejä, kaksi panssarivaunua ja kaksi miljoonaa patruunaa. Sille vahinkoa tuottamaan jätettiin yksi komppania, joka avasi tulen junia kohti. Junassa haavoittui vakavasti punaisten Jukka Rahja, josta olisi voinut tulla kova luu tulevissa taisteluissa. Valkoisten patruunat loppuivat ja näin komppania lähti pääjoukon perään. Seuraavana päivänä 28.1. joukot saivat käskyn marssia Antreaan Vuokselle, jonne sitten muodostui valkoisten rintama. Venäjän saaren retki oli täten suoritettu ja samana päivänä muu Suomi yhtyi vapaussotaan.

Venäjänsaaren retkeläiset, kuten he itseään kutsuivat, kokoontuivat sodan jälkeen vuosittain Viipurissa tammikuun 22. päivän tienoilla. Viiden vuoden välein pidetyt juhlat olivat erityisen näyttävät paraateineen, jonka Viipurin joukko-osastot suorittivat. Silloin pukeuduttiin parhaimpiin, mikä kelläkin parasta oli. Tasavallan Presidentti osallistui vuosien 1928 ja 1938 juhliin, ja juhlat olivat suuri mediatapahtuma. Kun Viipuri menetettiin, juhlia jatkettiin Helsingissä yhä harventuvin voimin aina 1960-luvulle asti.

Jatkosodan aikana Venäjänsaareen pystytettiin muistomerkki, joka on yhä siellä. Uusi muistomerkki on Maasotakoulun alueella Lappeenrannassa ja Kämärän taistelun muistomerkki on Helsingissä Kansallismuseon pihassa. Venäjänsaarelaisten retken 15-vuotisjuhlaan vuonna 1933 Mannerheim lähetti kenraalimajuri Aminoffin mukana tervehdyksen: "Venäjänsaaren retki oli rohkea teko, uskomattoman rohkea teko, varsinkin kun ottaa huomioon miten vähillä valmisteluilla se saatiin aikaan. Vapaussota alkoi Karjalasta, se on totuus".

Toivon, että Karjala ottaisi takaisin sille kuuluvan arvon Vapaussodan aloittamisesta ja että esimerkiksi Lappeenrannassa järjestettäisiin asiaankuuluva juhla. Voi olla, että näin on suunniteltukin.

Teksti ja aihekuva: Olavi Hytönen
Henkilökuva: Markku Rauhalahti