<< Takaisin
Yrittäjä Harri Kause: Suojärven sahateollisuus
Esitelmä Ruutiukkojen lounastilaisuudessa 10.9.2007

Länsi-Suomessa puutavara- ja sahaliiketoiminnan aloittaneella Kausen suvulla oli mittavaa sahaustoimintaa myös entisen Suomen itäisimmässä pitäjässä Suojärvellä 1920-luvulta alkaen. Itärajan pinnassa sahattiin aina vuoteen 1944 saakka. Talvisodan ja välirauhan aika aiheuttivat parin vuoden katkoksen Suojärven sahojen toimintaan, ja Jatkosodan lopussa nämä kaikki menetettiin. (Kuva 1)

Kausen suvun toiminta puutavara- ja sahaliikemiehinä alkoi Eurassa 1860-luvun lopulla, kun Iisakki Pelander (1842-1910), joka ensin toimi sepänsällinä ja sittemmin torpparina, alkoi käydä puutavarakauppaa. Hän hankki omistukseensa Haka-Kausen tilan vuonna 1886 ja hänen poikansa Wihtori (1870-1961) ja Johan (1878-1937) ottivat sukunimekseen Kause. Wihtori Kause (Kuva 2) toimi ensin seppänä ja sittemmin puutavaraliikemiehenä ja oli mukana useassa länsisuomalaisessa sahayrityksessä.

Vuonna 1924 Wihtori Kause osti tontin sahaa varten sekä 150 0000 tukin leimikon Suojärven pitäjän Kotajärveltä. Kotajärvi sijaitsi parikymmentä kilometriä Suvilahdesta (nykyisin Suojärven keskus) etelään, lähellä silloista valtakunnan rajaa. Perustettiin Wihtori Kause & kumppanit -niminen yhtiö, jossa Wihtori oli suurin osakas ja jossa hän toimi sekä johtokunnan puheenjohtajana että toimitusjohtajana.

Merkonomi Harri Kause (s. 1940) on pikku pojasta lähtien työskennellyt monissa eri tehtävissä Kause Oy:n sahoilla ja tiilitehtailla, myös mm. Parkanon sahan isännöitsijänä. Lisäksi hän on toiminut myyntitehtävissä Scanmet Oy:ssä ja Oy W. Rosenlew Ab:ssa ja sittemmin vapaa-ajan asuntojen myyntiagenttina toiminimellä Kause Hirsitalomyynti.

Mukana osakkaina olivat veljet Johan ja Isak sekä viisi muuta liikemiestä. Wihtori oli jo pari vuosikymmentä aikaisemmin tehnyt puukauppaa Karjalassa ja oli nähnyt Suojärven alueen valtavat puuvarat. Kun Suojärven talonpojat vuonna 1922 saivat aikanaan tehdyn isojaon jälkeen talonkirjansa ja kun rata Viipurin suunnasta Suojärvelle valmistui vuonna 1923, alettiin alueen suuria puuvaroja hyödyntää.

Puutavaran hakkuut Kotajärvellä aloitettiin jo talvella 1923. Sahaus keväällä 1924 aloitettiin tilapäisessä vannesahalaitoksessa ja saman tien alettiin rakentaa varsinaista sahaa. Raami ostettiin Kaukas-yhtiöltä ja lokomotiivi Forssasta. Ison höyrypannun kuljetus hevospelillä yhdeksän kilometrin matkan Paperon asemalta Kotajärvelle oli melkoinen urakka. Saha käynnistyi lokakuussa 1924 (kuva 3), palkkalistoillaan kolme naista ja 14 miestä. Pari vuotta myöhemmin työväkeä oli jo 32 henkeä. Valmis sahatavara ajettiin hevosilla Paperon asemalle, jossa oli myös lautatarha ja puutavaravarasto. Sieltä tuotteet lähtivät junalla kohti Suomen ja maailman markkinoita. Kotajärven sahan tuotanto oli noin 10 000 kuutiometriä valmista sahatavaraa.

Yhtiölle kertyi varallisuutta ja jo muutaman vuoden kuluttua sahan käynnistymisestä Wihtori Kause alkoi suunnitella toisen sahan rakentamista Suojärvelle. Paikaksi hän oli valinnut Irstajoen ja Torasjoen risteyskohdan rajan tuntumasta, parikymmentä kilometriä Suvilahdesta koilliseen. Naistenjärven asemalle oli matkaa viisi kilometriä. Torasjoen Saha, Veljet Kause & Co perustettiin vuonna 1927 (kuva 4). Suurin omistaja ja toimitusjohtaja oli Wihtori Kause ja toiseksi suurin omistaja hänen veljensä Juho (Johan). Osakkaita oli kaikkiaan 19, yhtä lukuun ottamatta kaikki Länsi-Suomesta.

Sahan rakentaminen aloitettiin keväällä 1927. Höyrykattila uitettiin Naistenjärven asemalta jokea pitkin. Pannun kaikki aukot tukittiin, jolloin se pysyi hyvin veden pinnalla. Raamit ostettiin Lahdesta. Vuonna 1929 sahalla oli töissä 31 naista ja 103 miestä. Sahatavaraa tuotettiin lähes 20.000 kuutiometriä eli tuplasti Kotajärven sahan verrattuna.

Torasjärvelle haluttiin rata, mutta Puolustusvoimat ja kilpailevat yrittäjät vastustivat hanketta. Wihtori Kause päätti rakentaa radan itse ja rata Torasjärvelle valmistui kesällä 1928. Sahatavaran vientikuljetukset helpottuivat. (Kuva 5)

Puu Torasjoen sahalle ostettiin lähes pelkästään valtion metsistä Suojärven pohjoisosista. Valtionmetsien puut myytiin huutokaupoilla Viipurissa. Pahin kilpailijaostaja oli Hella Wuolijoen johtama ja pääosin omistama Aunuksen Puuliike, joka maksoi puusta reilusti enemmän kuin muut. Näin toimien ja epäonnistuttuaan parina talvena yrityksissä kuljettaa puut telatraktoreilla ja kuorma-autoilla yhtiö ajautui vuonna 1930 selvitystilaan, ja sen rahoittaja Osakeyhtiö Liittopankki joutui saman tien Helsingin Osakepankin omistukseen. Torasjoen saha osti jonkin verran puuta myös Venäjän puolelta, olihan raja noin sadan metrin päässä. Valtionmetsistä ostettiin isoja leimikoita, ja isoille työmaille rakennettiin jopa sadan miehen kämppiä. Aluksi ne olivat sisäänlämpiäviä "saunoja" ja kaikki asuivat samassa isossa huoneessa. Myöhemmin huoneet jaettiin pienemmiksi tiloiksi. Osa miehistä rakensi lähemmäksi työmaataan oman sisäänlämpiävän "murjunsa", johon mahtui yöpymään 3-5 miehen hevostyöporukka.

Täytettyään 60 vuotta vuonna 1930 Wihtori Kause päätti keventää työtaakkaansa ja palkkasi toimitusjohtajaksi Y.W. Hurstisen, Aunuksen Puuliikkeen Kaipaan sahan isännöisijän. Wihtori tiedusteli Hurstiselta:  - Mahdaks uskaltta ruvet tämse piänemmä firma tirehtööriks? Mnää ole ajatel keventtä vähä hommian. Tähän Hurstinen totesi: - Uskallan kyllä – jos Hella Wuolijoki on yrittänyt Teitä viisi vuotta kaataa, siinä onnistumatta, yrityksen täytyy olla hyvä!

Lamavuodet 1930-1932 olivat Torasjoen sahallekin vaikeita, mutta niiden yli päästiin. Avoin yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi ja sen nimeksi tuli vuonna 1931 Torasjoen Saha Oy. Osakkaat olivat kaikki länsisuomalaisia. Lamavuosien jälkeen sahan tuotanto lähti jyrkkään nousuun. Omien, Kotajärven ja Torasjoen, sahojen lisäksi sahattiin vuokratulla Litsman sahalla. Laivaustoiminta Koiviston pitäjän Makslahdessa siirrettiin vuonna 1932 yhtiön omiin käsiin, joka toi kustannussäästöjä.

Torasjoen Saha Osakeyhtiö rakensi vuonna 1936 kolmannen sahansa Suojärvelle Piitsoin järven rantaan lähelle Piitsjoen kylää ja Suojärven rataa (Kuva 6). Sahan koneet tuotiin yhtiön Siikaisten Höyrysahalta, joka lopetti toimintansa. Sahalle tehtiin Piitsjoen kylältä tie, ja Valtionrautatiet rakensi pistoraiteen tarhalle. Piitsjoen sahalla työskenteli jo vuonna 1937 22 naista ja 38 miestä. Sahan vuosikapasiteetti oli noin 24 000 kuutiometriä valmista sahatavaraa. Piitsjoen sahan käynnistämisen aikoihin Kotajärven saha lopetti toimintansa.

Talvisodan alkamispäivänä 30.11.1939 Torasjoen sahan toiminta pysähtyi ja väen oli kiireesti lähdettävä pakosalle. Irstajoen puutavaran erottelupaikassa 40 000 tukkia odotti sahausta ja Torasjokivarressa yli 10 000 Metsähallitukselta ostettua ikihonkaa oli myrskyn kaatamina nurin. Kaikki oli jätettävä. Torasjoen Saha Osakeyhtiöllä oli jäljellä vain Jukolan saha Merikarvialla ja pääkonttori Helsingissä. Yhtiö osti sahan Jyväskylän maalaiskunnan Kuohusta.

Jatkosodan aikana sahatavaralla oli kova kysyntä ja syksyllä 1941 Itä-Karjalan sotilashallinto pyysi Torasjoen Saha Osakeyhtiötä aloittamaan sahaustoiminnan uudelleen Suojärvellä. Jukolan sahan laitteet siirrettiin Suojärven Piitsjoelle, josta saha oli poltettu kuten Torasjoellakin (kuva 7). Uudelleen rakennetun sahan tuotanto meni kokonaan Puolustusvoimien käyttöön. Myös Torasjoen saha rakennettiin uudelleen ja yhtiön nimi muutettiin vuonna 1943 Toras Oy:ksi.

Jatkosodan seurauksena molemmat uudet sahat menetettiin. Toras-yhtiö menetti Talvisodassa kolme sahalaitosta ja Jatkosodassa toiset kolme. Sotakorvauksena jouduttiin luovuttamaan myös ne vielä Suomessa olevat raamit, jotka olivat suunnitelmissa siirtää Suojärvelle! Sahayhtiö joutui myös maksamaan Metsähallitukselle ostamansa suuren leimikon, joka jäi evakkoon lähtiessä pystyyn. Sodan jälkeen Toras-yhtiöllä oli pääkonttorin lisäksi vain Kuohun Tehtaat Jyväskylän maalaiskunnassa ja tynnyritehdas Raumalla. Kausen suku luopui Toras-yhtiön omistuksesta vuonna 1957.

Maria ja Wihtori Kausen perilliset perustivat vuonna 1938 Kause Oy:n, johon kuuluivat suvun jo aiemmin omistamat Virttaan saha, Säkylän höyrysaha, Parkanon höyrysaha ja Porin puuteollisuus Oy. Mukana olivat Maria ja Wihtori Kausen kaikki perilliset sekä muutama muu yrittäjä. Kause Oy:llä oli sittemmin lukuisia suuria ja keskisuuria sahalaitoksia eri puolilla maata samoin puutalotehtaita ja tiilitehtaita. Vuonna 1980 Kause Oy siirtyi Oy W. Rosenlew Ab:n omistukseen.


Teksti ja henkilökuva: Markku Rauhalahti
Lähteet: Harri Kausen esitelmä ja Timo Kausen kirja ”Kerrankos kirves kiveen käy” (1993), josta myös muut kuvat sekä Timo Kausen kirja ”Sahurit” (2006).

Kuvien korjailussa yksi linja on osasuurennos. Sitä harrastettaessa huomaa varsin pian, mihin kalusto kykenee. Normaali havainto on, että kuvakenno saisi talteen tarkemman kuvan kuin minkä objektiivi on sille tarjonnut. Ensimmäinen ehto on yleensä jalustan käyttö. Uudemmissa "pokkareissa" ja useissa järjestelmäkameroissa on (joko rungossa tai objektiiveissa) kuvanvakaaja, joka ajaa osin saman asian kuin jalusta. Kuvanvakaaja kyllä auttaa seinien ja kiinteiden esineiden tarkkuuttamisessa, mutta liike-epätarkkuutta se ei poista. Siihen auttaa vain suuremman valovoiman tai suuremman ISO-arvon avulla saatu valotusajan lyhennys. Tai sitten salama, joka kyllä pysäyttää liikkeen kuin liikkeen (välähdysaika on tyypillisesti alle 1/1000 s), mutta salama ei normaalisti kanna kauas. Canonin Speedlite 580EX on aivan eri sarjaa kuin kameran oma salama, jolla ohjeluku on 58.