<< Takaisin

Maakuntaneuvos Mauri Häppölä:

Tuuloksen Syrjäntaan taistelu 1918

Esitelmä Ruutiukkojen lounaskokouksessa 10.09.2012

Yli 90 vuotta sitten käyty vapaussotamme alkoi tammikuun lopussa 1918. Pohjanmaalla alettiin riisua aseista venäläisiä miehitysjoukkoja. Samaan aikaan puhkesi punakaartin kapina Etelä-Suomessa. Punaiset hallitsivat eteläistä Suomea venäläisten tukemina yli kaksi kuukautta, kunnes 6. huhtikuuta hallituksen joukot armottomien taistelujen jälkeen valtasivat Tampereen. Tämä oli katkera tappio kapinallisille, ja se oli myös koko sodan ratkaiseva käännekohta.

Saksalainen Itämeren divisioona nousi maihin Hangossa huhtikuun alussa ja valtasi Helsingin 14.4. Kenraalimajuri Wolfin prikaati eteni rautatien suunnassa ja valtasi Hämeenlinnan 26.4. muutaman tunnin taistelulla. Kaupungissa olleet punaiset pakolaiset olivat jo lähteneet Tuuloksen kautta Lahden suuntaan. Kenraali Wolf oli sitä mieltä, että sota oli jo oikeastaan päättynyt.

Seuraavana päivänä, lauantaina 27.4., Wolf lähetti noin pataljoonan suuruisen taisteluosaston Tuulokseen majuri von Redenin johdolla. Osastoon kuului kaksi ratsuväkieskadroonaa, polkupyöräkomppania, konekivääriosasto, ratsuväkipartio ja 1½ patteria kenttätykistöä sekä kuormasto. Osaston tehtävänä oli takaa-ajo ja suojaus. Tuuloksen Syrjäntaan kylä oli strategisesti tärkeä teiden risteyspaikka. Viimeisetkin punaiset olivat lähteneet kuullessaan saksalaisten olevan tulossa. Kyläläiset ottivat saksalaiset vastaan vapauttajina. Tunnelma oli vapautunut ja illalla järjestettiin jopa tanssit.

Koska isompaa taistelua ei ollut odotettavissa, von Reden ryhmitti joukkonsa hajaryhmitykseen Sydänmaan ja Lakkolan kyliin ja jopa Lammin Vaakojan kylään saakka. Syrjäntaakse jäi vain yksi eskadroona ja majuri von Reden esikuntineen. Luutnantti Lassenin johtama polkupyöräkomppania oli jo Heinäkankaan risteyksestä lähetetty tiedustelu- ja suojaustehtävään Hauhon Kokkilaan ja Sotjalaan Hovinkartanoon.

Von Reden yöpyi Tuuloksen pappilassa rovasti Järvisen luona. Vielä samana iltana Päijänteen länsipuolen alueen valkoisten joukkojen komentaja, everstiluutnantti Bergström ja Tuuloksen pohjoisosaan ryhmittyneen pataljoonan komentaja kapteeni Söderman saapuivat pappilaan tapaamaan aseveljeään. Huoleton tunnelma päättyi, kun vieraat kertoivat, että Hauhon kirkonkylässä on useita tuhansia punaisia. Sovittiin, että seuraavana aamuna luutnantti Lassenin polkupyöräkomppania tykkeineen yhdessä kapteeni Södermanin pataljoonan kanssa lyövät punaiset Hauholla.

Majuri von Redenin tehtävänä oli pitää Syrjäntaka. Saamiensa tilannetietojen valossa hän ymmärsi, mitä seuraava päivä voi tuoda tullessaan. Sinä yönä tuskin paljon nukuttiin.

Aamulla 28.4. Söderman ja Lassen kokivat tappion hyökkäyksessään punaisten kimppuun Hauhon kirkonkylässä. Von Reden sai tästä tiedon kymmenen aikaan. Punaisia ei ollutkaan lyöty, vaan he saattoivat hyvinkin pian tuhatmäärin vyöryä Syrjäntaakse Kokkilasta tulevaa metsätietä pitkin. Päätiellähän olivat aamulla kohdatut joukot tulppana. Tykistöpatterille ryhdyttiin valmistelemaan suora-ammunta-asemia, jalkaväki alkoi kaivaa kylän ympärille puolikaaren muotoon ampumapoteroita, ja Kokkilan tielle lähetettiin yksi eskadroona ja puoli patteria ratsumestari Merzin johtamana estämään vihollisen tulo Syrjäntaan suuntaan. Kello 15 tuli Merziltä tieto, etteivät joukot kestä ylivoiman edessä, vaan joutuvat perääntymään. Redenille varmistui, että lähitunteina joudutaan taistelemaan elämästä ja kuolemasta kymmenkertaista ylivoimaa vastaan. Vihollisjoukon väistäminen ei tullut kysymykseenkään. Kenraali Wolf oli jo saanut hälyttäviä tietoja tilanteesta ja olikin lähettänyt apujoukon matkaan kello 14. Tätä majuri von Brandensteinin johtamaa muutaman sadan miehen vahvuista taisteluosastoa Reden odotti pelastajakseen. Redenin oman osaston kokonaisvahvuus oli noin 400 miestä.

Ratsumestari von Merzin eskadroona palasi tykkinsä menettäneenä kello 20.30 punaiset joukot perässään. Brandensteinin apujoukko oli pysähtynyt noin kolme kilometriä ennen Syrjäntakaa Pannujärven kohdalle jouduttuaan taistelukosketukseen vihollisen kanssa. Puhelinyhteys Hämeenlinnaan oli näihin aikoihin katkaistu.

Punaisten yhtämittainen tulitus alkoi kello 21 aikaan. Heillä oli kolme haupitsia, viisi kenttätykkiä, ja kymmeniä konekiväärejä metsänreunassa. Von Redenin joukot olivat taisteluhaudoissaan puolustusasemissa Syrjäntaan peltoaukeilla Korkeilan talon ja Pappilanmäen välillä. Pääpuolustusasema oli Hämeenlinnan tien molemmin puolin Heikkilän talon ja Häppölän suuren puimalan edessä. Korkeilan ja Pappilan mäellä oli vahvat tukikohdat. Oikean sivustan puolustusta johti ratsumestari von Mertz harventuneella eskadroonallaan ja vasenta sivustaa puolusti ratsumestari von der Bussche-Streithorst eskadroonallaan. Von Reden itse oli pääpuolustusasemassa.

Vaikka Brandensteinin osasto ei kylään asti tullutkaan, se helpotti kuitenkin kylän puolustajien asemaa, koska punaiset joutuivat kohdistamaan hyökkäyksensä kahteen suuntaan. Heillä oli pelko, että Brandenstein katkaisee tärkeän Kokkilan tien.

Läpi yön jatkuneiden kiivaiden taisteluiden jälkeen aamulla 29.4. von Reden totesi saksalaisten tappiot niin suuriksi ja taistelumoraalin heikentyneen, että hän päätti vetää joukkonsa läheiseen Syrjänmäkeen säästääkseen heidät totaaliselta tuholta. Hämeenlinnan tien varren talot sytytettiin palamaan ja siten saatiin vetäytymisen ajaksi punaisille tiesulku.

Punaiset pääsivät puolen päivän maissa jatkamaan keskeytynyttä matkaansa. He puolestaan sytyttivät Tampereen tien varren talot palamaan pelätessään Tuuloksen kirkonkylässä olevien valkoisten ja Lassenin joukkojen häiritsevän matkantekoa. Redenin osasto joutui Syrjänmäestä katseella seuraamaan vihollisjoukkojen ohimarssia kohti Lahtea uskaltamatta ampua laukaustakaan. Miehiä oli enää noin 60.

Pannujärven alueella taistelut jatkuivat. Von Brandensteinin joukoilla ei ollut mitään mahdollisuutta tulla auttamaan kylän puolustajia. Punaiset iskivät kaiken aikaa sekä Pannujärven itä- että länsipuolelta. Punaisia pakolaisia kulki Syrjäntaan kylän halki muutamassa tunnissa lähes 10 000 henkeä.

Kello 18 maissa punaisten jälkijoukot olivat ohittamassa kylää. Tällöin Reden päätti vielä kerran avata tulen heitä kohti ja sai aikaan melkoisen sekasorron. Kymmeniä vankejakin otettiin.

Kello 19 huhtikuun 29. päivän iltana Syrjäntaan taistelu oli käyty. Vielä samana iltana saksalaiset lähtivät Hämeenlinnaan ja jättivät tärkeän Syrjäntaan risteyksen miehittämättä.

Saksalaisten tappiot taistelussa olivat 48 kaatunutta ja 88 haavoittunutta. Punaisilla oli oman ilmoituksensa mukaan noin 300 kaatunutta ja 315 haavoittunutta. Sekä saksalaisille että punaisille on pystytetty hautamuistomerkki. Saksalaisten hautaan on haudattu yhdeksän kaatunutta. Punaisten hautaan on haudattu 85 miestä ja kaksi naista. Punaiset olivat matkalla vasta perustettuun Neuvostoliittoon, mutta matka päättyi Lahdessa Hennalan vankileirille.

Saksalaiset kokivat Suomen retkensä toiseksi suurimmat tappiot Tuuloksen Syrjäntakana. Tämä saattaa olla syynä taistelua johtaneen majuri Godert von Redenin traagiseen kohtaloon. Hän teki itsemurhan 22.1.1919. Taistelun inhimilliset ja aineelliset menetykset olivat täysin turhia, koska taistelulla ei ollut sodan lopputuloksen kannalta mitään merkitystä. Taistelun muistopatsas on taiteilija Urho Heinäsen veistämä ja pystytetty Pappilan mäelle vuonna 1968. LC Tuulos on julkaissut kirjan ”Syrjäntaan taistelu 1918”.

Ikivanha, rauhallinen Syrjäntaan kylä joutui sattuman oikusta vapaussodan eli kapinan, kuten Tuuloksessa sanotaan, viimeisten taistelujen tapahtumapaikaksi. Punaisten pakolaisosasto ja saksalaisten taisteluosasto sattuivat vain samanaikaisesti Syrjäntaan tienristeykseen. Kylä oli yhtenä tulimerenä jo huhtikuun 29. päivän aamulla, totesi rovasti Järvinen tapahtumaa muistellessaan. 23 perheeltä paloi koti irtaimistoineen, joista yhdeksän oli maatilojen talouskeskuksia. Taisteluun ei osallistunut paikkakuntalaisia, ja myös pitäjän pohjoisosassa olleet valkoiset joukot olivat passiivisia. Sinä keväänä Syrjäntaan pellot kylvettiin raunioiden vielä savutessa.

Mauri Häppölä
Lähde: Syrjäntaan taistelu 1918, toim. Kyllikki Kaloinen, Karisto, Hämeenlinna 1986
Aihekuvat em. kirjasta
Henkilökuvat: Jorma Hautala ja Markku Rauhalahti


Pyöreitä vuosia täyttäneitä ruutiukkoveljiä onniteltiin perinteiseen tapaan syntymäpäiväkukan kera.

Vasemmalta Taito Uusitalo 90 v, Matti Ponsi 80 v, Pertti Laakkonen 80 v ja Martti Luokkamäki 75 v.