<< Takaisin

Ylimetsänhoitaja Markku Rauhalahti:

Metsäsuomalaiset ja suomalaismetsät

Esitelmä Klubin kuukausikokouksessa 14.10.2013

_________________________________________________

Ylimetsänhoitaja Markku Rauhalahti on Metsähistorian Seuran perustajajäsen ja toimi 19 vuotta seuran hallituksessa, siitä useita vuosia puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Metsähistorian Seura on tehnyt Markun johdolla opintomatkoja Ruotsin ja Norjan suomalaismetsiin.

Markku toimi Tampereen Suomalaisen Klubin varaesimiehenä 2009-2012. Kuva: Matti Kataja.

_________________________________________________

Kustaa Vaasan hallitsijakaudella 1523–1560 alettiin suosia erämaiden asuttamista. Tavoitteena oli tietenkin verotulojen lisääminen. Asuttamisen varsinaisena "arkkitehtina" pidetään Kustaa Vaasan poikaa Kaarle-herttuaa, jolla oli oma herttuakunta Sveanmaan alueella ja joka sittemmin oli kuningas Kaarle IX vuosina 1604–1611. Hän myönsi monien vuosien verohelpotuksia asumattomiin erämaihin viljelijöiksi siirtyville.

__________________________________

Suomalaistorppa Ruotsin Medelpladissa noin vuonna 1624. Piirros: Margareta Lindman.
______________________________________

Suomessa savolaiset, joilla alkoi olla pulaa kaskialueista, siirtyivät länteen päin keskisen Suomen metsäalueille, silloisen Rautalammin emäpitäjän ja myös Ruoveden emäpitäjän erämaihin (karttapiirros alla). Toistuvat selkkaukset itärajan tuntumassa lisäsivät halukkuutta siirtyä länteen päin. Länsisuomalaiset olivat jo tuolloin paljolta peltoviljelijöitä, eivätkä halunneet siirtyä näihin erämaihin.


 

 

 


Mittavampi siirtyminen Pohjanlahden toiselle puolelle alkoi 1500-luvun lopulla, ja sitä jatkui aina 1600-luvun puoliväliin. Osa lähti kotikonnuiltaan Nuijasodan (1596–1597) takia. Aluksi asutettiin Ruotsin itäisempiä maakuntia, mutta 1600-luvun puolella mentiin edemmäksi maan länsiosiin esimerkiksi Taalainmaalle ja Vermlantiin.  Osa siirtyi länteen päin lisääntyvän malmin sulatuksen tieltä. Erämaihin asettuneita suomalaisia kaskiviljelijöitä alettiin kutsua metsäsuomalaisiksi (skogsfinnar) ja heidän asuttamiaan alueita suomalaismetsiksi (finnskogar). Nämä käsitteet tunnetaan edelleen hyvin Ruotsissa.

Kaskimaillaan hyvin menestyneet suomalaiset joutuivat kateuden ja vainon kohteeksi, ja heistä valitettiin hallitukselle. Kaskeamisen katsottiin myös haittaavan rautateollisuutta, joka tarvitsi paljon puuta ja hiiltä malmin sulatukseen. Aluksi erinäiset rajoitukset koskivat maattomia ("irtolaisia"), mutta sittemmin myös tilanomistajia. 1630-luvulla kaskeaminen kiellettiin kokonaan, ja vain ne, joilla oli kuninkaan vahvistuskirja, saivat pitää maansa ja asuntonsa. Monet rajoitukset ja säädökset aiheuttivat valtavan muutoksen metsäsuomalaisten elämään. Osa heistä jäi tilalleen ja siirtyi peltoviljelykseen, osa ryhtyi metsätyöntekijöiksi tai siirtyi palkolliseksi suurtiloille ja rautasulattamoihin ja moni muutti Norjan puolelle, jossa kaskeaminen oli sallittua. Osa lähti tai lähetettiin vuonna 1638 perustettuun Uuden Ruotsin siirtokuntaan Pohjois-Amerikan Delaware-joen alueelle.

Metsäsuomalaisten asutusta Ruotsissa ja Norjassa; kuva: Maud Wedin & Tove Jansson. Suuri määrä metsäsuomalaisia siirtyi 1600-luvulla Delaware-joen tuntumaan.

Metsäsuomalaisten elinkeinot ja elämäntavat

Suomalaiset veivät Ruotsiin ja sittemmin Norjaan kaskeamisen taidon, samoin mm. savusaunan ja savutuvan. Edellisenä tai sitä edellisenä vuonna synkkään metsään kaadettu kaksi poltettiin juhannuksen aikoihin ja kohta sen jälkeen maahan kylvettiin kaskiruis. Sato korjattiin seuraavana vuonna. Kaskiruis on oma lajikkeensa, joka ei menesty pellossa. Se on peltoruista monin verroin satoisampi. Se näet typästää eli yhdestä jyvästä tulee monta kortta, ja sen tähkät ovat peltoruista kookkaammat. Jyvä tosin on hieman pienempi. Rukiin ohella viljeltiin myös ohraa. Karjaa saattoi tilalla olla parikymmentä päätä. Laajat metsäalueet olivat hyviä metsästysmaita ja järvet antoivat kalaa.

Uudistilat perustettiin esimerkiksi Vermlannissa jylhiin maisemiin, mielellään etelään ja länteen viettäville rinteille. Ennen sijoittumista uudisasukkaan oli saatava kuninkaan lupakirja (torpebrev). Lisäksi vouti ja uskotut miehet suorittivat katselmuksen, että paikka oli elinkelpoinen ja riittävän etäällä seudun alkuperäisistä maatiloista ja että osa maasta oli raivattavissa pelloksi. Vasta katselmuksen jälkeen sai aloittaa tilanpidon.

Juhoilan perinnetila Värmlannin Röjdåforsissa on yksityisen omistuksessa vapaa-ajan asuntona, mutta pihapiirin ja sen ympäristön hoitoa tuetaan ympäristöhallinnon varoilla. Kuva: Markku Rauhalahti, piirros: Aimo Nissi.

Syrjittyjä kansalaisia

Metsäsuomalaiset elivät yleensä eristäytyneinä omilla alueilla, ja avioliitot solmittiin useimmiten toisten suomalaisten kanssa. Suomen kieli säilyi metsäsuomalaisten arkikielenä pitkään, vaikka suomenkieliset koulut ja kirkonmenot oli kielletty. Vielä 1900-luvun puolivälissä oli Vermlannissa muutamia suomea puhuvia. Kuuluisimpia heistä ovat Kaisa Vilhuinen (1855–1941) ja Niittahon-Jussi eli Johannes Johansson Oinonen (1874–1965). Nykyisin Ruotsissa ja Norjassa ei enää ole suomea puhuvia metsäsuomalaisten jälkeläisiä. Sen sijaan suomalaisia ja suomenkielen sukuisia paikannimiä nimiä on monia tuhansia.

Metsäsuomalaisia pidettiin pitkään toisen luokan kansalaisina, myös Norjan puolella, ja metsäsuomalaiset joutuivat häpeämään ja jopa piilottelemaan sukutaustojaan. Vasta viime vuosikymmeninä metsäsuomalaisten kulttuuri on saanut arvostusta ja nykyisin metsäsuomalaisten jälkeläiset ovat ylpeitä sukutaustastaan.

Kuuluisin ja ehkä merkittävin metsäsuomalaisten kulttuurin tallentaja on ollut Karl Axel Gottlund (1796–1875); kuva. Nuorena yliopiston opiskelijana hän teki vuosina 1817–1821 monien kuukausien mittaisia tutkimusmatkoja länsi-Ruotsiin ja Norjan Solöriin. Hän haastatteli suuren määrän metsäsuomalaisia ja julkaisi useita raportteja.

Gottlundin mukaan 1800-luvun alkupuolella oli suomea puhuvia asukkaita yli sadassa Ruotsin pitäjässä kaikkiaan yli 50 000 henkeä. Gottlund pyrki muodostamaan Vermlannin/Solörin alueelle suomalaisia seurakuntia ja jopa suomalaisen pienoisvaltion, mutta mm. kirkonmiehet ja ruukkien omistajat vastustivat.

Metsäsuomalaisten kulttuuri elää vahvasti

Sekä Ruotsissa että Norjassa metsäsuomalaisten kulttuuria vaalitaan monin tavoin. On museoita, yhdistyksiä, kirjallisuutta, filmejä, tapahtumia ym. Torsbyssä (Karlstadista noin 100 km pohjois-koilliseen) on Vermlannin maakuntamuseon osasto Finnkulturcentrum, monipuolinen tutkimus- ja näyttelykeskus.
______________________________________

Finnkulturcentrum on toiminut 1993 alkaen vanhassa kartanorakennuksessa Torsbyssä Länsi-Vermlannissa. Keskus siirtyy 2014 kesään mennessä Torsbystä länteen Lekvattnet´in kirkonkylään. Kuva netistä.
______________________________________

Finnkulturcentrum tutkii ja tallentaa metsäsuomalaisten historiaa ja perinnettä, julkaisee kirjoja, tuottaa av-materiaalia, huolehtii muutamasta perinnetilasta ja järjestää tilaisuuksia ja näyttelyjä. Metsäsuomalaisista on Ruotsissa tehty mittava määrä kirjoja ja dvd-filmejä ym. aineistoja.

Skräddrabossa Söderhamnista noin 80 km länteen on Finnskogsmuseet ja Brädsjössä noin 100 km Karlstadista koilliseen on Finnstigen-suomalaismetsämuseo. Monissa maakunta- ja paikallismuseoissa esitellään metsäsuomalaisten historiaa. Näin myös Norjassa.


Norjan puolella Ruotsin rajan läheisyydessä noin 30 km Kongsvingeristä koilliseen  Svulryan kylässä on Norsk Finnskogmuseum (Metsäsuomalaismuseo), jolla on isossa entisessä koulurakennuksessa mittavat arkistot, näyttelyitä ja hallinnassaan puolentoista sataa metsäsuomalaisten perinnerakennusta läntisen Norjan alueella.
_______________________________________

Vanha savusauna Norjan Metsäsuomalaismuseon Finntunet-perinnetalon piha-alueella. Kuva: Markku Rauhalahti.
_______________________________________

Svulryassa järjestetään joka kesäkuussa Finnskogdagene (Metsäsuomalaispäivät), jolloin mm. julistetaan kolmeksi päiväksi "Metsäsuomalaisten tasavalta". Metsäsuomalaisilla on siellä myös oma lippunsa. Kuvat netistä.

Solör on Norjan maakunta Vermlannin kohdalla. Vuonna 1958 perustettu Solörin ja Vermlannin suomalaiskulttuurin yhdistys järjestää kokouksia ja retkiä ym. tapahtumia sekä tukee mm. perinnetalojen ylläpitoa. Yhdistys julkaisee Finnkultur-nimistä neljästi vuodessa ilmestyvää aikakausjulkaisua. Ruotsissa vuonna 1992 perustettu FINNSAM on yhteistyöorganisaatio kaikille niille piireille, jotka vaalivat metsäsuomalaisten kulttuuria. Se järjestää erilaisia tapahtumia ja näyttelyjä ja julkaisee tiedotuslehteä neljästi vuodessa. Finnskogarna.com-yhteisö sekä Finnskogen Turistförening edistävät matkailua suomalaismetsien alueella.

Gottlundin jälkeen monet muutkin suomalaiset ovat tehneet tutkimuksia metsäsuomalaisten historiasta ja perinteistä, ja näistä on myös paljon kirjoitettu. Tietoa on siis kerätty ja sitä on saatavissa, mutta yleisemmin tietämys metsäsuomalaisten historiasta ja perinteen vaalimisesta on meillä melko rajallista.

Markku Rauhalahti