Jyrki Iivonen

UKRAINAN SODASSA VAKAVAN ESKALAATION UHKA ON KASVUSSA

Sota Ukrainassa on jatkunut kohta kaksi ja puoli vuotta. Venäjä ei ole saavuttanut tälle ”sotilaalliselle erityisoperaatiolle” asettamiaan tavoitteita. Se on päinvastoin kärsinyt raskaita miehistö- ja kalustotappioita ja on lisäksi joutunut sekä poliittiseen että taloudelliseen eristykseen. Ukraina on pystynyt toistaiseksi puolustautumaan Venäjän hyökkäykseltä, mutta sekin on joutunut maksamaan taistelustaan kovan hinnan. Aivan viimeisimpien viikkojen aikana se on sitä paitsi joutunut vetäytymään jonkin verran lähes kaikilla rintamilla. Sen riippuvuus ulkopuolisesta avusta on siksi kasvanut.

Venäjällä on sodassa sekä materiaalinen että miehistöllinen ylilyöntiasema. Se ei kuitenkaan ole niin vahva että se pystyisi saavuttamaan ratkaisevaa voittoa, mitä se sitten tarkoittaisikin. Ukrainalla on silti monia ongelmia. Kysymys on suurten kalusto- ja miehistötappioiden lisäksi pelosta että sotaväsymys kasvaisi sekä mahdottomuudesta saada käyntiin sodan synnyttämien vaurioiden korjaaminen. Lisäksi Ukrainan sotaponnisteluja tukevien maiden tilanne on jossain määrin vaikeutunut. Eräät Euroopan Unionin maat (Unkari ja Slovakia) ovat alkaneet vastustaa entistä ehdottomammin demokraattisten maiden pyrkimystä tukea Ukrainaa. Nyt myös Yhdysvaltain presidentin- ja kongressivaalien lopputulos on alkanut huolestuttaa.

Venäjää suoraan tukevien maiden määrä ei toisaalta ole kasvanut enää pitkään aikaan. Vain Iran ja Pohjois-Korea ovat olleet sen aktiivisia tukijoita. Iran on toimittanut Venäjälle sen kipeästi kaipaamaa sotakalustoa (drooneja ja ohjuksia). Kaikkein hankalin tapaus on kuitenkin Pohjois-Korea joka on aivan viime viikkoina ryhtynyt lähettämään myös sotajoukkojaan Venäjän tueksi rintamalle. Iran on tällä hetkellä käytännössä sodassa Israelin kanssa eikä pysty siksi lisäämään tukeaan Venäjälle. Pohjois-Korean tilanne on kuitenkin toinen. Vaikka se on jo vuosien ajan kyseenalaistanut kansainvälisen yhteisön ponnisteluja yhteistyöperusteisen rauhan säilyttämiseen, merkitsee joukkojen lähettäminen rintamalle Ukrainaan uutta ja äärimmäisen vakavaa eskaloitumista. Pohjois-Korea on kansainvälisistä sopimuksista ja protesteista piittaamatta kasvattanut ydinasearsenaaliaan huomattavasti, mutta suoraan sotilaalliseen toimintaan länttä vastaan se ei ole aikaisemmin osallistunut.

Presidentti Aleksander Stubbin äskettäinen virallinen valtiovierailu Kiinaan osui poliittisesti äärimmäisen mielenkiintoiseen ajankohtaan, onhan Kiina erittäin ratkaisevassa asemassa myös Ukrainan sodan kannalta. Se on tähän saakka pyrkinyt tasapainoilemaan Yhdysvaltain ja Venäjän välillä. Se on lisännyt merkittävästi kaupankäyntiään jälkimmäisen kanssa, mutta se lienee tapahtunut varsin itsekkäistä syistä. Kiina on nimittäin se maa joka on hyötynyt kaikkein eniten Venäjän ajautumisesta taloudelliseen ahdinkoon. Venäjän juuttuminen sotaan Ukrainassa on toisin sanoen auttanut Kiinaa hyödyntämään asemaansa ennen muuta taloudellisesti.

Presidentti Stubbin vierailu on ollut merkittävä myös siksi, että hän on ensimmäinen sekä EU:n että Nato-maan valtionpäämies joka on päässyt keskustelemaan Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa kasvokkain tässä kärjistyneessä tilanteessa. Heidän kahdenvälisiä keskustelujaan on luonnehdittu sekä avoimiksi että suoriksi. Se voitaneen tulkita niin että Kiina ei ole kaikilta osin tyytyväinen siihen tapaan jolla Venäjä on toiminut Ukrainan suhteen. Pohjois-Korean sotilaiden lähettäminen Ukrainaan on monimutkaistanut tilannetta Kiinan näkökulmasta entisestään. Presidentit toki myönsivät, että yksi puhelinsoitto ei tietenkään riitä Ukrainan sodan ratkaisemiseen. Rivien välistä oli kuitenkin mahdollista lukea, että Kiina oli kaikkea muuta kuin ilahtunut pohjoiskorealaisten sotilaiden lähettämisestä rintamalle tukemaan Venäjän sotaponnisteluja.

Kiinan intresseissä on toisin sanoen estää sotilaallisen tilanteen eskaloituminen. Se on toki ollut jo vuosikymmenten ajan Pohjois-Korean tärkein liittolainen, mutta toisaalta se on samaan aikaan ylläpitänyt normaaleja diplomaattisuhteita myös Etelä-Koreaan eikä ole aina ollut mitenkään ilahtunut Pjongjangissa tehtyihin ratkaisuihin. Jos käy niin – kuten useimmat asiantuntijat ovat arvelleet – että korealaiset joukot kokevat Ukrainassa raskaita tappioita, voi se saada Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ryhtymään joihinkin arvaamattomiin toimiin oman maansa ja asemansa turvaamiseksi. Arvaamattomana ydinasevaltana se muodostaisi näin riskin myös Kiinalle, joka ei missään tapauksessa halua mitään yllättäviä ongelmia omalle lähialueelleen, varsinkin kun muistetaan Taiwanin tilanteen hankaloitumisen mahdollisuus.

Toinen ongelmallinen tapaus on juuri nyt Yhdysvallat. Kun Donald Trump toimi presidenttinä vuosina 2017-2021, suhtautui hän äärimmäisen kriittisesti Kiinaan, mutta ei niinkään poliittisista kuin taloudellisista syistä. Kiinan ja Yhdysvaltain ajautuminen kauppasotaan olisi äärimmäisen kriittistä paitsi molemmille maille itselleen, myös koko kansainväliselle kauppajärjestelmälle. Eikä ongelma rajoitu vain näihin kahteen maahan. Tilanteen kärjistyminen olisi haitallista varsinkin siinä tapauksessa, että Yhdysvallat alkaisin edellyttää eurooppalaisilta Nato-kumppaneiltaan myös suoraa poliittista tukea kaupallisille pyrkimyksille. Tällöin olisi todennäköistä, että myös Kiina vaatisi muilta mailta toimenpiteitä jotka vahvistaisivat sen omaa asemaa. Se saattaisi asettaa Yhdysvaltain eurooppalaiset liittolaiset vaikeaan asemaan, varsinkin jos Yhdysvaltain Euroopan maille aikaisemmin antamat turvatakuut eivät enää olisi yhtä ehdottomat kuin aikaisemmin.

Ukrainan sodan eskaloituminen on kaikkein vaikein kysymys kuitenkin Ukrainalle itselleen. Sen oma kyky tuottaa riittävä määrä puolustusmateriaalia on rajallinen. Lisäksi sen asemaa vaikeuttavat erilaiset rajoitukset joita lahjoittajamaat ovat asettaneet antamansa aseistuksen käytölle Venäjää vastaan. Sitä uhkaa myös kasvava miehistövaje. Venäjä taas on sodan aikana asettanut Ukrainan tukijoille useita ”punaisia viivoja” joiden ylittämisen se on uhannut johtavan tilanteeseen jossa sen ryhtyminen sotilaallisiin vastatoimenpiteisiin niitä vastaan on mahdollista. Eräät sen ylimmän johdon edustajat (mm. aikaisempi pääministeri ja presidentti Dmitri Medvedev ja jossain määrin myös presidentti Vladimir Putin itse) ovat herättäneet kansainvälistä huomiota monilla räväköillä lausunnoillaan joissa on vihjattu esimerkiksi ydinaseiden käyttämisen mahdollisuudesta. Ja vaikka näitä puheita pidetäänkin yleensä pelkkänä sananhelinänä, on Venäjän ylimmän johdon verbaalinen holtittomuus koettu ymmärrettävästi ongelmallisiksi.

Mitä tämä kaikki voisi sitten merkitä Suomen kannalta? Suomi on Nato-jäsenyyden myötä integroitunut lujasti osaksi läntisen maailman yhteisöä, joka on kuitenkin tullut viime aikoina Venäjän johtaman suhteellisen heikon itäisen leirin haastamiseksi. Eräät läntisen liittoutuman maat ovat lisäksi olleet varsin varovaisia Ukrainalle antaman avun suhteen. Länsiliittoutuman sisällä ovat Unkari ja Slovakia alkaneet varsin ehdottomasti vaatia Ukrainalle annettavan sotilaallisen ja taloudellisen tuen huomattavaa leikkaamista. Globaali etelä, johon kuuluvien valtioiden määrä on sekä länttä että itää suurempi, ajaa taas omia etujaan. Monet siihen kuuluvat maat ottavat vastaan apua niin Venäjältä kuin Kiinaltakin ja muistuttavat samalla usein länsimaiden kolonialistisesta menneisyydestä sulkien silmänsä siltä että Venäjä ja Kiinakaan tuskin toimivat esimerkiksi Afrikassa pyyteettomästi.

On erityisen valitettavaa, että tässä tilanteessa myös YK on osoittautunut melko hampaattomaksi. Sen pääasiallinen huomio kohdistuu tällä hetkellä Lähi-iän vaikeaan tilanteeseen. Lisäksi YK:n pääsihteeri Antonio Guterres osoitti äskettäin poikkeuksellista lyhytnäköisyyttä matkustamalla presidentti Putinin masinoimaan BRICS-maiden kokoukseen Venäjän Kazaniin. Myös hänen lausuntonsa Lähi-idän tilanteesta ovat olleet ongelmallisia. Vaikka Kazanin kokous ei tuloksiltaan ollut mitenkään merkittävä, oli pääsihteerin osallistuminen siihen psykologinen voitto Venäjän johdolle. Ukrainan sodan suhteen taas YK ei ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi – pelkät YK:n yleiskokouksen äänestykset eivät merkitse nimittäin mitään. Myös Hamasin ja Hizbollahin sodassa Israelia vastaan YK on jäänyt statistin asemaan ja tuntuu ymmärtävän terroristijärjestöjä huomattavasti paremmin kuin Israelia.

Seuraavat viikot ja kuukaudet ovat koko kansainvälisen järjestelmän vakauden kannalta äärimmäisen tärkeät. Toimivien ratkaisujen löytäminen maailman kriiseihin on tietenkin kaikkea muuta kuin helppoa. Se kuitenkin tiedetään, että Ukrainan sodan eskaloituminen on pysäytettävä ja Venäjä on saatava vastuuseen rikkomuksistaan sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ja Ukrainaa vastaan, Lähi-idän tilanteeseen on löydettävä toimiva ratkaisu jossa turvataan myös Israelin olemassaolon oikeutus kahden valtion mallin pohjalta, Kiina on saatava nykyistä vahvemmin mukaan globaalien haasteiden ratkaisemiseen ja Yhdysvallat on saatava jatkamaan rooliaan kansainvälisen järjestyksen ja maailmankaupan vapauden ylläpitäjänä. Näissä pyrkimyksissä myös Suomen on oltava aktiivisesti mukana omien resurssiensa puitteissa.

Jyrki Iivonen