Jyrki Iivonen

VUOSI ON VAIHTUNUT MUTTA MAAMME HAASTEET OVAT PYSYNEET EDELLEEN SAMOINA KUIN ENNENKIN

Kun siirryimme taannoin vuoteen 2024, oli maailmantilanne haasteellinen mutta samaan aikaan meillä oli myös syitä varovaiseen optimismiin. Monet silloiset toiveet ja odotukset ovat valitettavasti osoittautuneet kuitenkin perusteettomiksi tai ainakin vaikeasti saavutettaviksi. Näin on käynyt sekä meillä kotimaassa että koko maailmassa. Kehitys on monissa kysymyksissä ollut pikemminkin päinvastainen. Monia ongelmia ei ole saatu ratkaistua vaan kehitys on ollut pikemminkin päinvastainen. Vuodelta 2025 voi siksi toivoa ainakin sitä, että jo pitkään jatkunut kielteinen kehitys saataisiin pikaisesti katkaistua. Pelkästään se olisi jo osittainen voitto.

Aloitetaan maailmantilanteen tarkastelu kehityksestä meillä kotona. Jos vuosi sitten oli kainona toiveena, että poliittinen vastakkainasettelu alkaisi hellittää ja tilalle saataisiin yhteinen pyrkimys ongelmien ratkaisemiseen, ei näin ole todellakaan tapahtunut. Maamme taloudellinen tilanne laahaa entistä pahemmin jäljessä tärkeimmistä verrokkimaistamme. Talouskasvumme on edelleen niitä hitaampaa eivätkä puolueet tunnu löytävän yhteistä säveltä meitä kaikkia koskettavien ongelmien ratkaisemiseksi. Suomen kansantalouden velkaantuminen jatkuu edelleen vaikka toiveita paremmasta tulevaisuudesta oli aiemmin ilmassa. Haasteellisesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta poliittinen vastakkainasettelu on lisäksi vain kasvanut.

Suomi elää tällä hetkellä velaksi, mikä käytännössä estää taloutemme tehokkaan tasapainottamisen. Uskon melkein kaikkien ymmärtävän sinänsä sen, että velaksi elämisen tie on kuljettu meillä loppuun. Me yksinkertaisesti kulutamme enemmän kuin mitä tuotamme, mutta silti valtiontalouden tasapainottamiseen ei ole riittävää poliittista valmiutta. Me olemme rakentaneet sellaisen koneiston, joka maksaa liikaa ja joka kaiken lisäksi ei pysty huolehtimaan edes keskeisimmistä sitoumuksistaan. On pakko esimerkiksi myöntää, että lohduttoman pitkään valmisteltu sote-uudistus on nykyisessä muodossaan ajautumassa kiville. Kansalaisille tarjottava sosiaaliturva taas on tällä hetkellä monelta osin liian avokätinen. Kun kaikille halutaan antaa kaikkea hyvää ja kun mistään aikaisemmasta ei olla valmiita luopumaan, on täysin välttämättömistäkin palveluista huolehtiminen vaikeutunut entisestään.

Taloutemme sakatessa on myös maamme henkinen ilmapiiri muuttumassa entistä huolestuttavammaksi. Tosiasia kuitenkin on, että tuo ilmapiiri ei parane pelkillä hurskailla toiveilla tai vastapuolta syyttelemällä. Oireellista on myös se, että kiistat on ulotettu koskemaan entistä toissijaisempia aiheita. Hyvä esimerkki tällaisesta on heti vuoden alussa puhjennut kiista yli 70 vuotta vanhan suositin Afrikan tähti –pelin poistamisesta Turun päiväkodeista koska siinä kuulemma on rasistista sisältöä. Kiista osoittaa, että näemme – suomalaisen runoilijan Eino Leinon sanoja lainatakseni – ”kauhuja kaikkialla”, sielläkin missä niitä ei ole koskaan edes ollutkaan.

Juuri nyt tuntuu vahvasti siltä, että maamme puolueilla (sekä hallituksessa että oppositiossa olevilla) ei ole mitään mahdollisuutta nousta ylös nykyisistä juoksuhaudoista ja ryhtyä ratkomaan yhdessä maamme edessä olevista ongelmista. Naton jäsenyydessä ja siihen liittyen suhtautumisessa Venäjän harjoittamaan politiikkaan varsin helposti saavutettu yksituumaisuus on sittenkin saattanut olla vain poikkeustapaus, olkoonkin että se on toisaalta osoittanut laajapohjaisen yksituumaisuuden mahdollisuuden varsin nopeasti muuttuneessa ja erittäin haasteellisessa maailmantilanteessa.

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa vielä yli kaksi vuotta. Siinä ajassa tulisi kuitenkin tehdä monia tärkeitä maamme kansantaloutta ja yhteiskuntaa koskevia ratkaisuja. Koska pidän varsin todennäköisenä, että nykyinen hallituskoalitio jatkaa sinne saakka ja pystyy näin periaatteessa viemän läpi kaikki tärkeiksi kokemansa uudistukset, olisi erinomainen asia jos keskusteluja ainakin joidenkin oppositiopuolueiden ja hallituksen kesken voitaisiin pitää käynnissä ja samalla tunnistaa yhteiskuntaamme vaivaavat todelliset ongelmat. Olisikin kovin ikävää, jos vastakkainasettelun annetaan johtaa tilanteeseen, joka jo nyt on vallalla esimerkiksi Yhdysvalloissa. Joskus on välttämätöntä, että eri osapuolet pystyvät niiden muodollisesta asemasta ja voimasta huolimatta tekemään niitä tyydyttäviä ratkaisuja. Muuten edessä on helposti tilanne, jossa seuraavat hallitukset keskittyvät aina edellisten hallitusten tekemien päätösten pyörtämiseen, jolloin tarpeelliset rakenteelliset ongelmat muuttavat koko ajan vaikeammiksi.

Annoin edellä jo ymmärtää, että aivan kaikki ei maamme kehityksessä ole kuitenkaan johtanut vaikeutuneeseen tilanteeseen. Muutaman kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi jo kaksi vuotta siitä kun maastamme tuli täysivaltainen Naton jäsen. Venäjän lisätessä niitä erilaisia ilkeyksiä, joista presidentti Sauli Niinistö meitä jo aikoinaan varoitti, on ollut lohdullista huomata, että sotilaallinen liittoutuminen on todellakin vahvistanut turvallisuuttamme. On toki mahdollista, että Venäjän harjoittama erilainen ilkeily tulee vielä jatkumaan ja jopa voimistumaan, mutta esimerkiksi nyt niin ajankohtainen Itämeren turvallisuustilanne ja Naton siihen omaksuma linja on osoittanut, että jäsenyytemme on ollut täysin oikea ratkaisu. Se antaa meille selkänojan jota me todellakin tässä maailmanajassa tarvitsemme.

Mutta jos meillä täällä Suomessa on ratkaisemattomia ongelmia ja haasteita, niitä totisesti löytyy myös eri puolilta maailmaa. Aloitetaan tarkastelu Venäjän kansainväliselle yhteisölle muodostamasta toistaiseksi ratkaisemattomasta ongelmasta. Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tulee ensi helmikuussa kuluneeksi jo kolme vuotta. Sota on tällä hetkellä jossain mielessä odottavassa vaiheessa. Rintamalinjat ovat pysyneet siellä jo jonkin aikaa suhteellisen muuttumattomina – Venäjä on edennyt hieman kaakossa ja Ukraina taas Kurskin alueella. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että tilanteeseen olisi odotettavissa jotain äkillisiä muutoksia. Venäjää ei ole vielä esiintynyt kovin suurta sotaväsymystä, ja läntinen yhteisö taas on edelleen sitoutunut Ukrainan tukemiseen joskin suhteellisen matalalla tasolla.

Koko maailma tuntuu tällä hetkellä odottavan sitä, mitä muutoksia maailmassa tulee tapahtumaan tammikuun 21. päivänä kun Donald Trump aloittaa toisen kautensa Yhdysvaltain presidenttinä. Hänen tähänastiset lausuntonsa ovat olleet siinä määrin kryptisiä ja vaihtelevia, että epätietoisuus ja epävarmuus ovat maailmalla poikkeuksellisen suurta. Jos hänen antamansa lausunnot otettaisiin täysin varmoiksi, edessä olisi todella mittavia muutoksia. Trump on kuitenkin tunnettu siitä, että hänen lausuntonsa ovat usein kovin epämääräisiä. Vaalikampanjansa aikana hän esimerkiksi lupasi lopettaa Ukrainan sodan päivässä. Vain muutama päivä sitten hän kuitenkin sanoi, että hän lopettaisi sodan puolessa vuodessa tai jopa sitä lyhyemmässä ajassa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on tavannut Trumpin eri yhteyksissä ja on tällöin yrittänyt antaa tästä positiivisia ja varovaisia arvioita kun taas Venäjän presidentti Vladimir Putin on ollut tästä melko vaitonainen.

Kukaan ei tässä vaiheessa pystyne sanomaan varmuudella, mitä Trumpin uusi kausi tuo Ukrainaan tullessaan. Tähän liittyvä epävarmuus ei saa kuitenkaan tarkoittaa sitä että voisimme jäädä toimettomina odottamaan. On päinvastoin välttämätöntä, että tukeamme – niin sotilaallisesti, poliittisesti kuin taloudellisestikin – lisätään entisestään. Tässä yhteydessä on erityisen tärkeää, että Venäjään kohdistettuja pakotteita tiivistetään entisestään. Mitä tiukemmin ne purevat, sitä haasteellisemmaksi Venäjälle käy sotatalouden ylläpitäminen ja väestön pitäminen tyytyväisenä. Pakotteiden kautta on mahdollista myös se, että venäläiset alkavat kyllästyä Ukrainassa aloitetun ”sotilaallisen erityisoperaation” heille tuomaan hintaan. Läntisten demokratioiden tulee myös tiivistää rivejään niin että yksittäiset maat (Unkari, Slovakia) eivät yritä enää hyötyä Ukrainan tilanteesta taloudellisesti ja poliittisesti.

Koko kansainvälisen järjestelmän kannalta Ukrainan sodan rinnalle nousee kaksi muuta suurta kysymystä – Kiinan huomattavasti vahvistunut asema kansainvälisessä järjestelmässä ja maailmantaloudessa sekä jo yli vuoden ajan jatkunut Gazan sota Israelin ja palestiinalaisten kesken. Presidentti Trumpille Kiina taas on Venäjää merkittävämpi haaste. Kiinalla on ollut keskeinen asema myös presidentti Alexander Stubbinhahmottelemassa demokraattisen lännen, autoritaarisen idän ja nousevan etelän välisessä globaalissa kamppailussa. Hän on pitänyt erittäin tärkeänä sitä että demokraattinen länsi ylläpitää ja kehittää inklusiivisesti (mukaanottavasti) suhteitaan sekä Kiinaan että etelän valtioihin. Yhtenä riskinä voikin tässä tilanteessa olla se, että mikäli presidentti Trump ajaa Yhdysvaltain ja Kiinan väliset suhteet törmäyskurssille, voi koko läntinen maailma ajautua sekä poliittisesti että taloudellisesti hyvin hankalaan välikäteen: Kiinan kansainvälinen merkitys ja taloudellinen voimat kasvavat näet koko ajan.

Toinen koko maailmanyhteisölle ongelmia tuottava haaste on ollut sota Gazassa ja laajemminkin koko Lähi-idän aluetta koskeva epävarmuus. Syyrian vallankumous merkitsi presidentti al-Assadin sivun pitkään jatkuneen hirmuhallinnon päättymistä ja samalla tämän pitkäaikaisen liittolaisen Venäjän merkittävää sotilaallista ja taloudellista tappiota. Iran puolestaan on menettänyt viime kuukausina asemiaan Libanonissa. Trumpille myös Iran on eräänlainen ”punainen vaate”, johtuen erityisesti sen pyrkimyksistä kehittää omaa ydinasepelotettaan. Presidentti Trumpilla on lisäksi pitkäaikainen myönteinen yhteys Israeliin, olihan hän esimerkiksi yksi ensimmäisistä valtionpäämiehistä joka siirsi maansa suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin. Se lienee yksi osoitus siitä, että Yhdysvaltain poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen tuki Benjamin Netanjahun hallitukselle tullee jatkumaan vankkumattomana myös Trumpin koko toisen kauden ajan.

Elämme siis vuonna 2025 kaiken kaikkien suuren epävarmuuden aikaa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tässä tilanteessa on siitä syystä olennaisen tärkeää, että emme omalla toiminnallamme ammu itseämme jalkaan tai sahaa sitä oksaa jolla istumme. Ja koska maailma tänään näyttää monessa mielessä epävakaalta, olisi tärkeää että emme omalla toiminnallamme aiheuta itsellemme mitään riskejä. Meidän kansainvälisen asemamme nojaa myös tulevina vuosina sotilaalliseen liittoutumiseen Naton jäsenenä, tiiviiseen ja aktiiviseen toimintaan Euroopan Unionissa, hyvään sotilaalliseen ja muuhun yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain kanssa sekä sääntö- ja sopimuspohjaisen kansainvälisen järjestelmän lujittamiseen erilaisten kansainvälisten järjestöjen kautta. Kun näistä asioista pidetään tiukasti kiinni, voimme halutessamme löytää helpommin myös meille parhaiten sopivat ratkaisut omiin kansallisiin ongelmiimme – nehän eivät sittenkään ole näet ylitsepääsemättömiä.

Jyrki Iivonen