Jyrki Iivonen

YHDYSVALTAIN VAALIASETELMAT TUNTUVAT MUUTTUVAN KOKO AJAN

Marraskuun alussa järjestettäviin Yhdysvaltain presidentin- ja kongressivaaleihin on aikaa enää vajaat kaksi kuukautta. Toisin kuin usein aikaisemmin, vaaliasetelmat ovat muuttuneet koko ajan. Viime vuosikymmeniltä on toki useita esimerkkejä siitä, kuinka lopputuloksen ennustaminen on ollut hyvin vaikeaa. Monet muistavat vielä hyvin, kuinka vuoden 2000 presidentinvaalien lopputulos ratkesi vasta sen jälkeen kun maan korkein oikeus oli käynyt yksityiskohtaisesti läpi niissä annetut äänet. Vaikka demokraatit tuolloin kärsivät äärimmäisen niukan tappion, pystyi republikaaninen presidentti George W. Bush aloittamaan oman kautensa ”puhtaalta pöydältä”.

Näytelmä toistui pitkälle samankaltaisena vuoden 2016 vaaleissa. Barack Obaman kahdeksan vuoden pituisen kauden jälkeen republikaanien Donald Trump sai taakseen valitsijamiesten enemmistön vaikka hävisikin kokonaisäänissä demokraattien ehdokkaalle Hillary Clintonille. Pienistä eroista huolimatta uusi presidentti saattoi aloittaa kautensa ilman että hänen valintaansa olisi suuremmin vastustettu. Vaalijärjestelmän toimivuuteen toki kiinnitettiin jonkin verran arvostelua, mutta toisaalta myönnettiin, että järjestelmä oli siihen saakka toiminut jo yli 200 vuoden ajan varsin hyvin.

Syksyn 2020 vaaleissa vanhat rakentavat periaatteet heitettiin kuitenkin roskakoriin. Vaikka demokraattien Joe Biden voitti vaalit suhteellisen selvästi sekä valitsijamiesten että annettujen äänien kokonaismäärässä, ei tappion kärsinyt Trump monine kannattajineen hyväksynyt tappiotaan. Hän syytti demokraatteja laajasta vaalivilpistä, minkä seurauksena hänen kannattajansa pyrkivät estämään tammikuussa 2021 väkivalloin valitsijamiesten suoritettavaksi tarkoitetun äänestyksen ilman että hän olisi itse yrittänyt hillitä näiden tunkeutumista kongressi rakennukseen Washingtonissa. Trump on päinvastoin nyt jo etukäteen ilmoittanut, että hän ei välttämättä tule tunnustamaan mahdollista tappiotaan ensi marraskuussa.

Yhdysvaltain nykyisessä poliittisessa kriisissä – sillä nimellä kai maan nykyistä tilannetta on syytä kutsua – ei kuitenkaan ole kyse vain yhden ehdokkaan epädemokraattisesta toiminnasta. On pakko hyväksyä se tosiasia, että noin puolet äänestäjäkunnasta hyväksyy hänen toimintansa muodossa tai toisessa ja uskoo vakaasti heille esitettyihin väittämiin. Moni yhdysvaltalainen äänestäjä kokee nykyisen asemansa sellaiseksi, että Trumpin esittämällä poliittisella vaihtoehdolla se voisi parantua merkittävästi.

Yhdysvaltain poliittista ilmapiiriä on jo vuosikymmenen ajan kuvattu äärimmäisen jakautuneeksi. Tuo jakautuminen on ollut niin maantieteellistä kuin taloudellista ja sosiaalista. Se tarkoittaa sitä, että Yhdysvaltain 50 osavaltiota (sekä pääkaupunki Washington) on jakautunut enemmän tai vähemmän pysyvästi kolmeen ryhmään. Demokraatit saavat selkeän enemmistön idän ja lännen rannikko-osavaltiosta ja republikaanit puolestaan rannikkojen väliin jäävistä osavaltioista. Kolmannen ryhmän muodostavat ns. vaa’ankieliosavaltiot, joissa puolueiden väliset kannatuserot ovat pysyneet jatkuvasti äärimmäisen pieninä. Siitä johtuen vaalien lopputulos ratkaistaneen niissä, vaikka niitä ei lukumääräisesti olekaan kuin korkeintaan kymmenkunta.

Nämä osavaltiot ovat (tässä satunnaisessa järjestyksessä) Ohio, Pennsylvania, Virginia, Pohjois-Carolina, Georgia, Michigan, Indiana, Illinois, Minnesota, Wisconsin sekä tavallaan myös lännestä sijaitseva Arizona. Se ehdokas joka saa taakseen näiden osavaltioiden valitsijamiesten enemmistön, tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä valituksi maan seuraavaksi presidentiksi. Siksi ehdokkaiden vaalikampanjat keskittyvät enenevässä määrin näihin osavaltioihin. Vuonna 2016 näiden osavaltioiden enemmistö tukikin Trumpia ja vuonna 2020 Bidenia.

Edellä mainituissa osavaltioissa korostuvat ne taloudelliset ja sosiaaliset tekijät, jotka tänään ovat ratkaisevassa osassa Yhdysvaltain poliittisessa elämässä. Yhdysvallat on toisin sanoen vakavien kansantaloudellisten ja sosiaalisten haasteiden edessä, haasteiden joihin vastaaminen on erityisen hankalaa niissä osavaltioissa joissa sopeutuminen uuteen aikakauteen on erityisen vaikeaa. Yhdysvallat on ollut maailmantalouden veturi jo ainakin puolentoista vuosisadan ajan ilman että sille olisi ilmaantunut vakavasti otettavia haastajia. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa. Yhdysvallat on toki edelleen maailman suurin taloudellinen, kulttuurillinen ja sotilaallinen mahti, mutta sille on alkanut ilmaantua haastajia joita aikaisemmin ei ole ollut.

Yhdysvaltain asema suurvaltana on perustunut ennen muuta sen teolliseen ja tuotannolliseen ylivoimaan. Vanhalla raaka-ainepohjaisella kansantaloudella on kuitenkin jo vuosikymmenten ajan ollut kasvavia vaikeuksia vastata sen eteen nouseviin haasteisiin. Maataloustuotannon painopiste on siirtymässä muualle, teollinen kapasiteetti on vahvistunut erityisesti Kiinan ja Intian kaltaisissa maissa ja nyt myös teknologisessa kehittelyssä Yhdysvallat on alkanut kohdata kasvavaa kilpailua. Voimasuhteiden muuttumisen vaikutus näkyy siksi erityisesti niissä osavaltioissa, joissa teollisuuden ja maatalouden kyky vastata globaaleihin haasteisiin on vaikeutunut. Ja koska juuri demokraatit ovat niitä jotka ovat ajaneet avautuvaa maailmantaloutta ja aktiivista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, on tyytymättömyys nykyongelmiin alkanut kanavoitua aikaisempaa enemmän republikaanien kautta.

Yhdysvaltain äänestäjäkunnan sisällä on jo vuosien ajan ollut havaittavissa kasvavaa tyytymättömyyttä ns. perinteisen politiikan teemoihin. On arvioitu, että Hillary Clintonin niukka tappio vuoden 2016 vaaleissa selittyi osittain sillä, että hänen vaalikampanjansa keskittyi puhumaan enemmän tasa-arvokysymyksistä ja lasikattojen rikkomisesta eikä monien äänestäjien kokemista uhkista ja epäoikeudenmukaisuuksista. Tätä myötä politiikan keskiöön alkoivat nousta myös rodulliset kysymykset. Valkoinen työväenluokka on ollut Yhdysvalloissa teollisen kehityksen suuri häviäjä. Siksi on tavallaan ymmärrettävää, että Trumpin kannatus oli vuonna 2016 erityisen merkittävää sen keskuudessa. Kaupunkien liberaali keskiluokka ja älymystö alkoivat taas nopeasti etääntyä maaseudun ja kaupunkien työväenluokan intresseistä ja näkemyksistä.

Puolueiden valmistautumisessa marraskuun vaaleihin on myös ollut merkittäviä strategisia ja taktisia eroja. Republikaanit ovat asettuneet näennäisistä sisäisistä erimielisyyksistään huolimatta jo hyvin aikaisessa vaiheessa tukemaan Trumpin paluuta valtaan. Puolue on antanut tälle mahdollisuuden käyttää uudelleen vuosina 2016 ja 2020 saatuja vaalitaktisia oppeja, jotka silloin tuntuivat toimivan varsin hyvin. Myös Trumpin varapresidenttiehdokkaan valinta oli ilmeinen, sillä senaattori J. D. Vance edustaa kongressissa Ohion osavaltiota eikä varmuudella muodosta mitään julkisuusuhkaa tälle. Republikaaneja ajaa eteenpäin myös realistinen mahdollisuus saada edustajainhuoneen enemmistön lisäksi vallan myös senaatissa.

Demokraattien eteneminen kohti vaaleja on sen sijaan ollut huomattavasti vaivalloisempaa, johtuen ennen muuta siitä että presidentti Bidenin kyky suoriutua uudesta nelivuotiskaudesta oli osoittautumassa yhä hankalammaksi. Hän olisi mahdollisen uuden virkakauden alkaessa ollut jo 81-vuotias eli huomattavasti vanhempi kuin kukaan istuva Yhdysvaltain presidentti ennen häntä. Ja vaikka Trumpkaan ei uuden virkakauden alussa olisi enää mikään nuorukainen (78-vuotias), olisi hänellä ollut vaalikampanjan aikana selkeä etulyöntiasema. Demokraatit vatvoivat siksi Bidenin ehdokkuutta varsin pitkään ennen kuin hän itse ilmoitti terveydellisistä syistä jättäytyvänsä syrjään. Päätös johtui suurelta osin kuitenkin siitä, että demokraattisen puolueen keskeiset vaikuttajat käänsivät hänelle yksinkertaisesti selkänsä ja koska mielipidetiedustelutkin osoittivat, että hän oli menettämässä myös kansalaisten tuen.

Demokraattien uusi presidenttiehdokas, nykyinen varapresidentti Kamala Harris vaikutti aluksi demokraattien kannalta erinomaiselta ratkaisulta. Hän on 28 vuotta nuorempi kuin Trump ja varsin esiintymiskykyinen, olkoonkin että hänen näkyvyytensä varapresidenttinä on ollut suhteellisen vähäinen eikä hänen kaikista linjauksistaan ole vielä riittävää tietoa. Harrisilla toki on myös omat rajoitteensa äänestäjien keskuudessa. Yhdysvalloissa ei ole koskaan ennen valittu naista presidentiksi, olkoonkin että vuonna 2016 sellainen oli lähellä. Kaikki Yhdysvaltain presidentit ovat Barack Obaman kahdeksaa vuotta lukuun ottamatta edustaneet maan valkoista väestönosaa. Lisäksi Harris on kotoisin Kaliforniasta eikä siksi herätä erityistä luottamusta kaikissa osavaltioissa. Toisaalta sama alueellinen ongelma on myös Trumpilla, onhan hän asunut lähes koko elämänsä New Yorkissa ja Floridassa.

Molempien ehdokkaiden alueellisten rajoitusten vuoksi heidän varapresidenttivalinnoillaan on ollut siksi poikkeuksellisen suuri merkitys. Aikaisemmin on viitattu jo Trumpin valintaan, ohiolaiseen J. D. Vanceen. Myös Harris teki omalta osaltaan tarkkaa analysointia etsiessään omaa varapresidenttiään. Hänen valintansa päätyi pitkän harkinnan jälkeen Minnesotan nykyiseen kuvernööriin, 60-vuotiaaseen Tim Walziin, joka onkin monella tapaa ihannevalinta. Minnesotalaisena hän on kotoisin yhdestä vaa’ankieliosavaltiosta ja voi siksi esiintyä uskottavana vastavoimana Vancelle. Hänellä on myös sopiva sosiaalinen ja etninen tausta. Hänen juurensa ovat saksalais-skandinaaviset. Hän on työskennellyt kansalliskaartin upseerina, lukion opettajana, jalkapallovalmentajana sekä yrittäjänä ennen siirtymistään politiikkaan tultuaan vuonna 2018 valituksi Minnesotan kuvernööriksi.

Kiihtyvän vaalikamppailun ensimmäinen todellinen kohokohta on ollut 10.9. järjestetty Harrisin ja Trumpin TV-väittely. Harris suoriutui monien asiantuntijoiden mielestä siinä paremmin, mutta on ilmeistä, että tällaiset keskustelut eivät nykyisessä tulehtuneessa poliittisessa tilanteessa vaikuta paljoakaan ihmisten mielipiteisiin. Vaa’ankieliosavaltioiden merkitys saattoi kuitenkin kasvaa entisestään, sillä niissä pienetkin muutokset kannatuksessa saattavat olla ratkaisevia. Lisäksi on mahdollista, että seuraavien kahdeksan viikon aikana ei tulla järjestämään uusia valtakunnallisia keskusteluja jolloin painopiste siirtyy entistä selkeämmin osavaltio- ja paikallistason kampanjointiin. Se voi johtaa myös siihen, että populistinen loanheitto alkaa taas lisääntyä. Nyt järjestetyssä väittelyssä se jäi melko vähäiseksi, vaikka Trump esimerkiksi syytti haitilaisia maahanmuuttajien naapurien kotieläinten syönnistä. Mitä enemmän hänen kampanjointinsa siirtyy paikalliselle ja alueelliselle tasolle, sitä kiivaammaksi hänen retoriikkansa voi kuitenkin muuttua.

Molemmilla presidenttiehdokkailla on omat vahvat ja heikot alueensa. Trump voi korostaa taloudellista osaamistaan ja Harris taas erilaisia sosiaalipoliittisia asioita. Valitettavaa on, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka tuskin nousee kummallakaan keskeiseen asemaan, vaikka meille ja koko kansainväliselle järjestelmälle se on vaalien kaikkein keskeisin osa-alue. Tässä vaiheessa vaalien lopputuloksen ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa, niin pienistä marginaaleista niissä on kyse. Suomen omaksuma linja on kuitenkin selvä ja sitä ovat korostaneet niin presidentti Alexander Stubb kuin Suomen entinen Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala: voittipa ensi marraskuun vaalit kumpi ehdokas tahansa, meidän on joka tapauksessa tultava toimeen hänen kanssaan.

Jyrki Iivonen