Jyrki Iivonen

MAAILMANKIRJALLISUUDEN KIINTOTÄHDET JOTKA OVAT JÄÄNEET ILMAN NOBELIAAN

Yksi tiede- ja kirjallisuusmaailman jokavuotisia merkkitapahtumia on vuodesta 1901 lähtien jatkunut Nobel-palkintojen jako. Valinnat herättävät usein runsaasti keskustelua. Koska en pidä itseäni millään muotoa luonnontieteiden tai lääketieteen asiantuntijana, en pysty ottamaan kantaa näiden alojen tämänkään vuoden palkintoihin. Toki olin ennakkoon miettinyt, että palkinnoissa olisi saatettu huomioida esimerkiksi koronarokotteen kehittämiseksi tehty perustutkimus ja kehittely, mutta ehkäpä tämäkin asia vielä korjataan tulevina vuosina. Myös rauhanpalkinnon antamista kahdelle vaikeissa olosuhteissa toimivalle toimittajalle Filippiineillä ja Venäjällä eikä esimerkiksi Maailman terveysjärjestölle (WHO) voidaan pitää mielestäni perusteltuna.

Kirjallisuuden Nobel-palkinto on tähän mennessä jaettu kaikkiaan 119 eri henkilölle. Vaikka jakajien vilpittömänä pyrkimyksenä on ollut huomioida eri maiden ja kielialueiden kirjailijat mahdollisimman hyvin, on reilusti yli neljännes palkinnoista annettu englanniksi kirjoittaville. Tämä trendi jatkui myös tänä vuonna. Vuoden 2021 Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnettiin Tansaniassa syntyneelle mutta Englannissa lähes koko aikuisikänsä asuneelle Abdulrazak Gurnahille (s. 1948), joka on kirjoissaan kuvannut erityisesti maahanmuuttajien historiaa ja asemaa sekä siirtomaavallan ilmentymistä hänen omassa maassaan. Gurnahin valinta oli yllätys, vaikka monet toki ennakoivat sen tällä kertaa kohdistuvan johonkin afrikkalaiseen tai aasialaiseen kirjailijaan. Hänen tuotantoaan ei ole koskaan suomennettu (tilanne muuttunee kuitenkin ensi vuonna), joten meillä sitä ei ole ollut mahdollista arvioida suuntaan tai toiseen.

Vaikka Nobel-palkituissa on usein (tai jopa yleensä) yllätyksiä, ei valintaprosessia voida pitää mitenkään sattumanvaraisena. Nobel-komitea on aina pyrkinyt tasapuolisuuteen, erityisesti mitä tulee palkittujen sukupuoleen, kieleen ja kotimaahan. Gurnahin palkitseminen jatkaa Ruotsin Nobel-komitean viime vuosina omaksumaa linjaa, jonka mukaan valinnat kohdistuvat hieman tuntemattomampiin kirjailijoihin. Monet ennakkosuosikit ovat näin jääneet valitsematta, ja niin kävi siis tälläkin kertaa. Viimeisiä laajemmin tunnettuja Nobel-palkinnon saajia ovatkin olleet Kazuo Ishiguro vuodelta 2017 ja Bob Dylan vuodelta 2016.

Ennakkoveikkausten pieleenmeno ei näin ollen ole ollut mikään uusi ilmiö – vuosien saatossa on moni ansioitunut kirjailija jäänyt sitä palkintoa, mikä on tietenkin selvää kun ajatellaan, miten paljon maailmassa loppujen lopuksi on todella hyviä kirjailijoita. Tärkeintä onkin muistaa, että nobelistit eivät ole ainoita lukemisen arvoisia kirjailijoita. Olen tältä pohjalta laatinut oheisen – puhtaasti subjektiivisen – listan sellaisesta kahdestatoista 1900-luvun maailmankirjallisuuden suuresta nimestä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet aikoinaan palkitsematta. Heidän kaikkien tuotantoaan on julkaistu myös suomeksi. Valitut on tasapuolisuuden nimissä esitelty aakkosjärjestyksessä.

Kirgisialainen Tshingis Aitmatov (1928-2008) on maansa ja kansansa merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin kirjailija. Hän nousi lukevan maailman tietoisuuteen jo neuvostokirjallisuuden aikakaudella, ja Kirgisian itsenäistymisen jälkeen hän toimi mm. maansa suurlähettiläänä. Aitmatov kuvaa teoksissaan (Ensimmäinen opettaja, Eikä päivä pääty) maansa ristiriitaista historiaa neuvostovallan eri vaiheiden aikana. Niiden erityinen teema on ollut uuden sukupolven vapautuminen menneisyyden kahleista.

Jorge Luis Borges (1899-1986) toimi elämänsä viimeiset vuodet Argentiinan kansalliskirjaston johtajana. Hän on myös yksi Latinalaisen Amerikan merkittävimmistä ja pidetyimmistä kirjailijoista. Hänet voidaankin perustellusti nostaa Nobelilla palkittujen kolumbialaisen Gabriel Garcia Marquezin ja perulaisen Mario Vargas Llosan rinnalle. Borges aloitti runoilijana, mutta julkaisi sittemmin runsaasti myös proosaa (sekä romaaneja että novelleja), joissa hämärrettiin kertomakirjallisuuden ja runouden välistä raja-aitaa.

Yhdysvaltalaista Raymond Chandleria (1888-1959) pidetään nykyaikaisen kovaksikeitetyn dekkarin luojana (Pikkusisko, Pitkät jäähyväiset). Hän on niittänyt mainetta myös taitavana elokuvakäsikirjoittajana, joka oli mukana monissa Hollywoodin kultakauden elokuvissa. Rikoskirjallisuutta ei ole koskaan pidetty sellaisena kirjallisuudenlajina, joka ansaitsisi saada laajempaa tunnustusta. Chandler on kuitenkin tyylillisesti melko lähellä sellaisia kirjailijoita kuin Ernst Hemingway ja John Steinbeck. Hänen teoksensa ovat säilyttäneet asemansa myös hänen kuolemansa jälkeen.

E. L. Doctorow (1931-2015) on yhdysvaltalainen juutalaiskirjailija, jonka teoksissa kuvataan hänen kotikaupunkiaan New Yorkia sen värikkään historian eri vaiheiden aikana 1800-luvun loppupuolelta aina tämän vuosituhannen alkuun saakka (Danielin kirja, Gangsterin oppipoika, Vesilaitos). Doctorow on Saul Bellowin, Paul Austerin ja Isaac Bashevis Singerin ohella merkittävimpiä kotikaupunkinsa elämän kuvaajia.

Graham Greene (1904-1991) on englantilainen kirjailija, jonka laaja tuotanto on ollut poikkeuksellisen monisäikeinen. Monet pitävät häntä lähinnä jännityskirjailijana, mutta hänellä on teoksissaan itse asiassa varsin laaja yhteiskunnallinen ja moraalinen näkökulma. Monet hänen teoksistaan (Voima ja kunnia, Kolmas mies, Hiljainen amerikkalainen) on sijoitettu maihin, jotka ovat vapautumassa kolonialismin kahleista tai toipumassa sodista ja väkivallasta. Hänen teoksilleen on ollut leimallista vahva realismi ja humanistinen asenne.

Jevgeni Jevtushenko (1932-2017) on 1900-luvun merkittävin venäläinen runoilija. Hänen runoillaan ja proosallaan on hänen omassa maassaan ollut poikkeuksellisen suuri poliittinen merkitys, mutta hän on ollut tunnettu myös kansainvälisesti. Jevtushenko kuvaa runoissaan 1950-luvulla alkanutta neuvostoyhteiskunnan vapautumista stalinismin kahleista (erityisesti runoissa Stalinin perilliset ja Babi Jar). Samalla hän oli kuitenkin myös neuvostopatriootti. Hänen tuotantoaan on julkaistu poikkeuksellisen laajasti myös suomeksi (Marjamaat, Ardabiola, Fuku).

Jaan Kross (1920-2007) on Viron merkittävin kirjailija, joka on teoksissaan kuvannut maansa historian poikkeuksellisen vaikeita vuosia keskiajan lopulta aina 2000-luvulle saakka. Hän on lähes 20 kirjallaan antanut Virolle takaisin sen oman kansallisen historian (Uppiniskaisuuden kronikka, Pietarin tiellä, Keisarin hullu). Krossin kansallinen merkitys virolaisten identiteetille on ollut niin suuri, että hänen jäämisensä ilman Nobelia on ollut yksi Ruotsin Nobel-komitean suurimmista virheistä.

Edgar Lee Masters (1868-1950) on Yhdysvaltain viime vuosisadan merkittävimpiä runoilijoita. Hänen pääteoksensa Spoon River antologia, kuvaus pienen yhdysvaltalaisen kaupungin ihmisistä kirjoittamalla auki heidän hautakiviensä tekstejä, ilmestyi vuonna 1915 ja se julkaistiin nopeasti myös suomeksi. Masters julkaisi myös romaaneja, esseitä ja elämäkertoja (mm. Abraham Lincolnista ja Mark Twainista), mutta Spoon River jäi lopulta hänen ainoaksi laajemmin tunnetuksi teoksekseen.

Ursula K. Le Guin (1929-2018) on monin tavoin palkittu yhdysvaltalainen kirjailija, joka on merkittävällä tavalla vaikuttanut siihen, että tieteis- ja fantasiakirjallisuus on kehittynyt varteenotettavaksi kirjallisuudenalaksi. Hän kirjoitti sekä kantaaottavaa antropologista scifiä että perinteistä fantasiaa. Sellaiset teokset kuin Pimeyden vasen käsi, Osattomien planeetta ja Maameren tarinoita ovat tehneet hänestä yhden merkittävimmistä 1900-luvun lopun yhdysvaltalaisista kirjailijoista.

Englantilainen George Orwell (1903-1950) on jäänyt maailmankirjallisuuden historiaan kahdella sosialistista totalitarismia kuvaamallaan teoksellaan. Eläinten vallankumous, kuvaus maatilan eläinten vallankumouksen rappeutumisesta, ilmestyi vuonna 1945 ja lohduton tulevaisuudenkuvaus Vuonna 1984 vuonna 1949. Vaikka Orwell olikin vakaumuksellinen sosialisti, hän arvosteli erittäin voimakkaasti Stalinin luomaa reaalisosialismia, joka hänen mukaansa oli hylännyt sosialismin alkuperäiset ihanteet ja korvannut ne raa’alla väkivallalla ja hirmuhallinnolla.

Amos Oz (1939-2018) on kautta aikojen merkittävin israelilainen kirjailija, joka on laajassa tuotannossaan kuvannut kotimaansa kehittymistä ja yhteiskunnallisia suhteita. Hän toimi elämänsä aikana monin tavoin juutalaisten ja arabien välisen vuoropuhelun aikaansaamiseksi. Hän on erityisesti nostanut esiin niitä Israelin ensimmäisten vuosien poliittisia toimijoita, jotka suhtautuivat epäluuloisesti Israelin valtion perustamiseen (Juudas, Täydellinen rauha, Ehkä jossain muualla).

Mika Waltari (1908-1979) on suomalaisen romaanitaiteen kansainvälisesti tunnetuimpana edustajana, ja siksi hänet on otettava mukaan palkitsematta jääneiden luetteloon. Keskeisin syy tähän lienee ollut se, että F. E. Sillanpää sai oman Nobelinsa juuri ennen talvisodan syttymistä. Waltarin historialliset romaanit (erityisesti Sinuhe Egyptiläine, Mikael Karvajalka ja Johannes Angelos) ovat olleet maailmalla tunnettuja. Niissä kaikissa kuvattiin toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan tuntoja. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut pelkästään historiallisia romaaneja, vaan hänen tuotantoonsa kuuluu runsaasti myös novelleja, esseitä, jännityskertomuksia, näytelmiä ja suomalaisen yhteiskunnan kuvauksia.

Jyrki Iivonen