Jyrki Iivonen

2.12.2020

YHDYSVALTAIN HISTORIALLISET VAALIT – TRUMP SIIRTYY SYRJÄÄN

Marraskuun 3. päivänä 2020 järjestetyt Yhdysvaltain vaalit, joissa valittiin presidentin lisäksi 35 senaattoria, koko edustajainhuone (435 edustajaa), 11 kuvernööriä ja suuri määrä erilaisia paikallisia viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä, oli odotetusti varsin tasaväkinen tapahtuma. Marraskuun vaaleissa äänesti useampi henkilö kuin koskaan aikaisemmin Yhdysvaltain historiassa. Presidentinvaaleissa annettiin noin 154 miljoonaa ääntä (neljä vuotta sitten niitä annettiin noin 140 miljoonaa). Vaalien jälkiselvittelyjä on leimannut se, että nykyinen presidentti on kieltäytynyt pitkään tunnustamasta häviötään. Hän sai yli kuusi miljoonaa ääntä vähemmän kuin vastaehdokkaansa mutta on silti väittänyt, että häneen on kohdistunut suuri salaliitto. Tämä on ollut poikkeuksellinen tapahtuma, joka voi asettaa vakavia kysymyksiä koko amerikkalaisen demokratian tulevaisuudelle.

Demokraattien ehdokkaan Joe Bidenin voitto oli todellisuudessa suhteellisen selvä. Hän sai äänistä 51 % republikaanien Donald Trumpin osuuden jäädessä 47.2 %:iin. Edellyttäen että äänien uusintalaskennoissa ei tapahdu mitään yllätyksiä, saa Biden taakseen 306 valitsijamiestä ja Trump 232 valitsijamiestä. Koska Yhdysvalloissa osavaltion vaalit voittava ehdokas saa taakseen kaikki kyseisen osavaltion valitsijamiehet, kasvaa ero valitsijamiesten määrässä yleensä melko suureksi. Nykyinen vaalijärjestelmä voikin joissakin tilanteissa johtaa siihen, että valtakunnallisella tasolla vähemmän ääniä saanut ehdokas saa silti enemmistön valitsijamiehistä. Näin kävi esimerkiksi vuoden 2016 vaaleissa, jolloin Trump hävisi vastaehdokkaalleen Hillary Clintonille lähes 3 miljoonalla äänellä mutta sai silti yli 300 valitsijamiestä. Tulos selittyi tuolloin sillä, että Trump voitti pienellä erolla suurimman osan ns. vaa’ankieliosavaltioista.

Tällä kertaa Biden onnistui voittamaan demokraateille takaisin Wisconsinin, Michiganin ja Pennsylvanian osavaltiot. Clintonin vaalikampanja oli rakennettu neljä vuotta sitten niin, että hän ei vieraillut kovinkaan ahkerasti edellä mainituissa osavaltioissa. Lisäksi hän ei kyennyt mobilisoimaan uurnille riittävästi puolueensa perinteisiä kannattajia, valkoista työväenluokkaa sekä naisia ja rodullisten vähemmistöjen edustajia. Bidenin kampanjassa ymmärrettiin hyvin näiden ryhmien merkitys ja puhuteltiin heitä varsin onnistuneesti. Edellä mainittujen osavaltioiden lisäksi hän voitti republikaanien pitkään hallitsemat Arizonan ja Georgian. Trumpille jäi tällä kertaa vain Ohion ja Pohjois-Carolinan sekä Floridan valitsijamiehet. Maantieteellinen perusasetelma säilyi kuitenkin ennallaan. Itä- ja länsirannikot ovat perinteisesti demokraattien valta-alueita ja sisämaa republikaanien. Kumpikin ehdokas voitti näin 25 osavaltiota (ja Biden lisäksi pääkaupunki Washingtonin). Biden oli kuitenkin vahvempi monissa lopputuloksen kannalta tärkeissä väkirikkaissa osavaltioissa kuten Kaliforniassa ja New Yorkissa.

Vaalitulos oli siis suhteellisen tasainen ja osoitti sen, miten voimakkaasti Yhdysvallat on tällä hetkellä jakautunut kahteen eri leiriin. Tarkempi analyysi ihmisten äänestämisestä on osoittanut, että miehet, maaseudulla asuvat, valkoiset, vähemmän koulutetut ja vanhemmat ikäluokat äänestivät enemmän Trumpia kun taas naiset, kaupunkilaiset, ei-valkoiset, koulutetut ja nuoremmat ikäluokat antoivat äänensä Bidenille. Erot olivat niin suuret, että asetelma tuskin muuttuu suuremmin seuraavien neljän vuoden aikana. Vaaleissa oli erityisesti kyse kansanäänestyksestä Trumpin politiikkaa ja toimintatapaa vastaan, ei niinkään äänestäjien tuomiosta republikaanien harjoittamalle politiikalle. Lisäongelman aiheuttaa vielä se että monet Trumpin kannattajat ovat esittäneet perusteettomia syytteitä vaalivilpistä. Jopa väkivaltaisten yhteenottojen uhka on siksi edelleen olemassa.

Taulukko: Presidenttiehdokkaiden saamien äänten prosenttiosuudet eräissä ryhmissä

	Biden	Trump
Valkoihoiset	41	58
Mustat	87	12
Latinot	65	32
Aasialaiset	61	34
Miehet	45	53
Naiset	57	42
Kaupunkilaiset	60	38
Esikaupunkilaiset	50	48
Maalaiset	42	57
Ylioppilastutkinto	55	43
Vähemmän kuin ylioppilastutkinto	48	50
18-24-vuotiaat	65	31
25-29-vuotiaat	54	43
30-39-vuotiaat	51	46
40-49-vuotiaat	54	44
50-64-vuotiaat	47	52
yli 65-vuotiaat	47	52

Vaikka tilanne virallisen vaalituloksen suhteen oli tavallista pidempään auki, oli miltei heti ilmeistä, että Joe Bidenista tulee Yhdysvaltain 46. presidentti. Mutta vaaleissa ei valittu vain presidenttiä vaan myös 35 senaattoria seuraaviksi kuudeksi vuodeksi sekä koko edustajainhuone eli 435 edustajaa kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Näissä vaaleissa republikaanit selviytyivät suhteellisen hyvin eli heillä on seuraaviksi kahdeksi vuodeksi 50 senaattoria ja demokraateilla 48. Kahdesta senaattorinpaikasta Georgiassa joudutaan järjestämään ensi tammikuun alussa vielä uusintavaali koska kukaan ehdokkaista ei saanut lain edellyttämää 50 %:n enemmistöä äänistä. Georgia on viime vuosina ollut republikaanien vahvaa aluetta, joten demokraattien mahdollisuudet voittaa siellä molemmat paikat eivät vaikuta kovin todennäköisiltä. Jos demokraatit kuitenkin voittaisivat molemmat paikat, jakautuisivat paikat senaatissa tasan 50 – 50. Ja mikäli senaatin äänestys menisi tasan, ratkaisisi äänestyksen varapresidentin kanta; siinä tapauksessa Bidenin varapresidentti Kamala Harris olisi siis keskeisessä roolissa.

Vaikka republikaanit menettivätkin presidentin paikan, menestyivät he kongressin vaaleissa ja paikallisvaaleissa melko hyvin. Senaatin lisäksi he vahvistivat asemiaan edustajainhuoneessa. Mikäli tilanne ei muutamassa vielä kesken olevassa laskennassa muutu, saavat republikaanit sinne 19 lisäpaikkaa eli demokraattien enemmistö supistuu yhdeksään edustajaan. Republikaanit vahvistivat enemmistöään kuvernöörikunnassa (nyt 27 vastaan 23). Vaikka kuvernöörit ovat paikallisia vallankäyttäjiä, on heidän keskuudestaan noussut menneinä vuosina useita presidenttejä.

Mitä vaalitulos merkitsee demokraattiselle puolueelle, olihan tulos kaikki vaalit huomioiden heidän kannaltaan jossain määrin ristiriitainen? Biden ei voitostaan huolimatta saanut avointa valtakirjaa uudistuksilleen, vaan hän joutuu monissa kysymyksissä hakemaan edelleen sovintoa republikaanien kanssa. Ilman neuvottelutuloksia tilanne ajautuu helposti eräänlaiseksi ”jäätyneeksi konfliktiksi” joka lamaannuttaa päätöksenteon vähintäänkin vuoden 2022 välivaaleihin saakka. Toisaalta Biden tarvitsee tuloksia jotka tyydyttäisivät hänen taakseen asettautuneita äänestäjäryhmiä. Pettyminen voisi helposti johtaa siihen että hänen kannatuksensa alkaisi nopeasti rapautua. Demokraattisen puolueen on muutenkin pakko uudistua. Sen on löydettävä sellaisia valovoimaisia nuoremman polven edustajia, jotka pystyvät aidosti johtamaan puolueen uuteen aikaan. Vanhoillinen puolue-eliitti ei kuitenkaan ole välttämättä suostumassa siihen kovin helposti.

Ongelmat ja haasteet ovat vähintäänkin yhtä suuret republikaanien keskuudessa. Puolue on kuluneiden neljän vuoden aikana jäänyt trumpilaisuuden vangiksi. Perinteiset vanhan polven republikaanit (esimerkiksi Arizonan edesmennyt senaattori John McCain) ovat jääneet paitsioon ja valta on siirtynyt teekutsuliikkeen kautta keskeisiin asemiin nousseille radikaaleille poliitikoille jotka saavat kiittää asemastaan Trumpia ja jotka siitä syystä eivät ole halunneet tai voineet nousta tätä vastaan. Puolueen sisällä puhaltaa kuitenkin jo uusia tuulia. Yksi esimerkki tästä on Lincoln Project, maltillisten republikaanien muodostama yhteenliittymä joka korostaa perinteisiä republikaanisia arvoja. Liike kehotti heidän tavallaan ajattelevia antamaan äänensä näissä vaaleissa Bidenille. Lincoln Project onkin saattanut olla ratkaiseva tekijä Trumpin tappiolle. Ainakin se on osoittanut, että puolue ei ole niin yhtenäinen kuin mitä sen sisältä on haluttu viestiä.

Trumpin saamat lähes 74 miljoonaa ääntä ovat toisaalta vahva osoitus siitä, että Yhdysvaltoja ei voida johtaa ottamatta republikaaneja riittävästi huomioon. Bidenin pyrkimyksenä saattaakin olla löytää republikaanien joukosta senaattoreja, joiden kanssa voidaan tehdä yhteistyötä esimerkiksi koronan torjumisessa. On otettava huomioon myös se, että keskeiset virkanimitykset vaativat senaatin hyväksynnän, joten silloinkin tarvitaan maltillisten republikaanien myötävaikutusta. Pidemmällä aikavälillä Trumpin siirtyminen syrjään voi vahvistaa maltillisten republikaanien asemaa ja luo siten paremmat edellytykset puolueiden väliselle yhteistyölle. Täytyy muistaa kaksi asiaa: ensinnäkin jo yhdenkin republikaanisenaattorin äänellä voidaan vaikuttaa tehtäviin päätöksiin ja toiseksi, puoluekuri on suhteellisen tuntematon käsite Yhdysvaltain politiikassa eli ei ole mitenkään tavatonta, että senaattorit ja edustajainhuoneen jäsenet voivat äänestää joissakin kysymyksissä myös vastapuolen mukana.

Lopuksi vielä muutama sana siitä, millaisia vaikutuksia Bidenin valinnalla voi olla kansainväliselle politiikalle. Ensinnäkin on hyvin ilmeistä, että uusi hallinto pyrkii tuomaan Yhdysvallat mukaan sopimuspohjaiseen kansainväliseen yhteistyöhön. Se tarkoittaisi mm. paluuta Pariisin ilmastosopimukseen sekä YK:n ja Maailman terveysjärjestön (WHO) toimintaan. Myös eräiden kansainvälisten asevalvontasopimusten suhteen voidaan odottaa uusia ratkaisuja (Iranin ydinaseohjelma, ohjuspuolustushankkeet jne.). Kaiken kaikkiaan Yhdysvaltain ulkopolitiikka kehittynee monenkeskisempään suuntaan; edessä voi toisin sanoen olla paluu Barack Obaman presidenttikaudella harjoitettuun politiikkaan.

Trumpin kausi toi mukanaan suuria muutoksia Yhdysvaltain suhteisiin Venäjän, Kiinan sekä Euroopan Unionin ja Naton kanssa. Trumpia on syytetty toistuvasti liian pehmeästä suhtautumisesta Venäjän johtoon sekä haluttomuudesta selvittää sen mahdollista vaikuttamista vuoden 2016 vaaleihin. Kiinan suhteen Trumpin on taas katsottu toimineen jopa liiankin jyrkästi – olkoonkin että myös demokraatit näkevät Kiinan toiminnassa paljon arvosteltavaa. Kiinan ja Yhdysvaltain välinen ja asteittain kärjistyvä kauppasota on joka tapauksessa tuonut maailmankauppaan epävarmuustekijän, jota korona-kriisi on vielä voimistanut entisestään. Bidenin hallinnolta odotetaankin uusia avauksia ja toimenpiteitä sekä Venäjän että Kiinan suuntaan.

Yhdysvaltain ja Euroopan väliset suhteet ovat kärjistyneet merkittävästi Trumpin kaudella. Bidenin toisenlaiseen asennoitumiseen on siksi ladattu poikkeuksellisen suuria odotuksia. Biden on nimennyt ulkopoliittisen tiimiinsä monia Obaman kauden keskeisiä henkilöitä. Siksi onkin perusteita olettaa, että kansainvälisissä suhteissa on edessä paluu ennen vuotta 2017 vallinneeseen tilanteeseen. Yhteistyö Euroopan keskeisten valtioiden (Saksa, Ranska) voi tiivistyä. Sellainen muutos voi kuitenkin olla pysyvä, että sekä läntisen Euroopan että Venäjän painoarvo Yhdysvaltain ulkopolitiikassa on pienentymässä Kiinan kustannuksella.

Entä sitten tämä meidän pieni Suomemme? Mitä odotuksia meillä on Bidenin ensi tammikuussa alkavan kauden suhteen? Presidentti Kekkosta lainaten Suomi on myös Trumpin kaudella noudattanut periaatetta, jonka mukaan toimimme ulkoisissa suhteissamme mieluummin lääkärin kuin tuomarin roolissa. Trumpin ja presidentti Vladimir Putinin Helsingin tapaamisen tuloksista voimme olla montaakin mieltä, mutta olennaista on, että olemme aina valmiita tarjoamaan palveluksiamme silloin kun muut niitä tarvitsevat ja pyytävät. Siksi ei ole odotettavaa, että kahdenvälisissä suhteissamme Yhdysvaltoihin tapahtuisi suuria muutoksia seuraavien vuosien aikana. Selvää kuitenkin on, että Yhdysvaltain aikaisempaa tiiviimpi sitoutuminen kansainväliseen yhteistyöhön on myös Suomen etujen mukaista. Jäämme siksi mielenkiinnolla ja luottavaisina odottamaan tammikuussa alkavaa Joe Bidenin presidenttikautta.

Kirjoitus perustuu esitelmään, joka oli alkujaan tarkoitus pitää marraskuussa 2020 RUK-102:n lounaskokouksessa Tampereella. Koronaviruksen synnyttämän tilanteen vuoksi juhla on päätetty siirtää pidettäväksi jossain vaiheessa ensi vuoden aikana, mutta itse esitelmä julkaistaan jo nyt koska tilanteet voivat muuttua.