Asessori Veikko Parkkinen: Suursaaren taistelut

SUURSAAREN VALTAUS 27. – 28.3.1942

* Suursaari sijaitsee Suomenlahden leveimmällä kohdalla:
* 43 km Kotkasta etelään, 56 km Viron rannikolta
* Haapasaari – Suursaaren väli 25 km
* Pinta-ala 21 neliökilometriä, korkein kohta 176 metriä, noin 11 kilometriä pitkä, 1,5- 3 kilometriä leveä
* Ennen Talvisotaa NL vaati Suursaarta, Lavansaarta, Seiskaria ja Tytärsaaria turvallisuussyistä itselleen. Suomen hallitus ei suostunut vaatimuksiin.
* 11.3.1939 suurlähettiläs Boris Stein esitti, että NL vuokraisi ko. saaret 50 vuodeksi.
* Marsalkka Mannerheim kannatti saarista luopumista – niitä ei kyettäisi puolustamaan eikä niillä olisi suurta strategista merkitystä. Suomen hallitus kieltäytyi edelleenkin ehdotuksesta.

Suursaaressa oli talvisodan aikana vänrikki Siparin johtama vartiosto: 6 aliupseeria ja 45 miestä.

Venäläiset valtasivat Suursaaren 1. – 3.12.1939. Moskovan radio kertoi maihinnousun olleen erittäin vaikean operaation.

Suomalaiset partioivat ja tiedustelivat välirauhan aikana saaren tilannetta. Venäläiset päättivät joulukuussa 1941 luopua Hangosta ja Suursaaresta. He tulivat kuitenkin katumapäälle ja tammikuun alussa 1941 naapuri valtasi saaren takaisin. Meidän partioitamme kävi Suursaaressa ja kahakoitakin oli.

Päämaja kehotti 4.1.1942 merivoimien esikuntaasuunnittelemaan Suursaaren takaisinvaltausta. Saksalaistenkin kanssa neuvoteltiin yhteistoiminnasta ilman tuloksia.
Marsalkka päätti 9.3., että suomalaiset valtaisivat Suursaaren yksinkin ja valitsi luottomiehensä kenraalimajuri Pajarin valtausjoukkojen komentajaksi ja tämä sai 10.3. käskyn suorittamaan erityistehtävää. Pajari pyysi päästä päämajaan ja sai 12.3. sieltä hyökkäyskäskyn. Toiminta sai alkaa aikaisintaan 20.3. Muodostettiin noin rykmentin vahvuinen Taisteluosasto P käsittäen kolme pataljoonaa, erilliset komppaniat sekä tykistöpatterit, krhkomppaniat ja tykkikomppanian. Osaston vahvuus oli noin 3500 miestä. Joukot keskitettiin 12. – 14.3. Kotkan Kirkonmaan alueelle.

Operaatio pyrittiin salaamaan huonolla menestyksellä. Venäläiset eivät kuitenkaan saaneet tietoa asiasta. Pojat halusivat kuitenkin ”yksityisesti” juhlia etukäteen Kotkassa.

Hyökkäyssuunnitelmiin kuului tien auraaminen autoille – noin 300 kilometriä, mukaan lukien reitti Lupin kautta, jotta joukot pystyttäisiin kuljettamaan 10 – 15 kilometrin päähän Suursaaresta.Käytössä oli yli 40 kuorma-autoa. Naamiointi tehtiin hyvin: lumipuvut, kaikki välineet maalattiin valkoisiksi ja 738 hevosta varustettiin valkoisilla lakanoilla.

Ylipäällikkö kävi 18.3. Kotkassa tarkastuskäynnillä ja antoi joitakin ohjeita: Hevoset!

Taistelujen ensimmäinen päivä 27.3.1942

Pajari antoi hyökkäyskäskyn 21.3. Odotettiin sopivaa säätä. Illalla 26.3. klo 19 alettiin siirtyä lähtöasemiin. H-hetki oli klo 4 aamulla. Suunnitelma oli hyökätä saareen joka puolelta ja näin eristää vihollinen. Lumisade antoi näkösuojaa. Illalla oli kuusi astetta pakkasta. Sää oli siis erittäin suosiollinen.

Käsky oli, että Osasto S (everstiluutnantti Lauri Sotisaari hyökkää saaren länsirannalle ja vyöryttää rantaviivaa molempiin suuntiin ja iskee molempia kyliä yhdistävälle tielle.

Osasto M ( majuri Martti Miettinen) muodostaa alasimen Suursaaren itärannalle, estää vihollisen pakenemisen ja tunkeutuu saareen.

Venäläisiä saaren puolustajia oli pataljoonan verran, yhteensä 518 miestä komentajanaan eversti Barinov. Vasta illalla 26.3.naapuri alkoi tajuta, että jotakin oli tapahtumassa.

Suomalaisia joukkoja oli jää täynnänsä. Suomen ilmavoimat suojasi joukkojen siirtoa eivätkä viholliskoneet häirinneet operaatiota. Joukot majoittuivat Lupin edustalle telttoihin jäälle, saivat lämpimän ruoan ja muuksi lämmikkeeksi joka ukko 1 desilitran jaloviinaa. Kenraali Pajari siirtyi yöllä komentopaikalleen jäällä. Hyökkäys alkoi aamulla kello neljä. Toinen pataljoona ylitti rantaviivan noin 600 metriä leveässä ryhmityksessä. Eteläpuolella hyökkäävällä ensimmäisellä pataljoonalla oli vaikeuksia ja tappioita tuli.

Saaren eteläkärkeen hyökkäsi kapteeni Urpo Oksasen kahden joukkueen vahvuinen osasto Oksanen. Se kohtasi kovaa konekivääritulta. Luutnantti Kartilan krh pantiin jäälle asemiin ja se hiljensi vihollispesäkkeet.

Kapteeni Martti Siukosaaren 3. Komppania oli osasto S:n reservinä ja sai tehtävän hyökätä Kiiskinkylään kärkijoukkona.

Kenraali Pajari ajoi hevosella Suursaareen heti aamulla ja ilmoitti joukoilleen – minäkin olen täällä. Kello 10 hän antoi käskyn: Saaren valtaus on saatettava loppuun ennen pimeän tuloa. ”Pannaanpa toimeksi, urakkatyötä tämä on!”

Eri puolilla saarta käytiin koko loppupäivä kiivaita taisteluita. Siukosaaren hyökkäys sujui aluksi hyvin. lunta oli runsaasti ja se vaikeuttietenemistä. Venäläisten vastarinta oli kovaa. Viimeiset puna-armeijalaiset vetäytyivät kallionkoloihin. Antautumiskehotuksiin vastattiin käsikranaatein ja huudolla Njet kapitalist! Heidät tuhottiin lähitaistelussa.

Venäläiset alkoivat paeta kello 17 jälkeenSuursaaresta itään Tytärsaaren suuntaan.

Taistelujen toinen päivä 28.3.

Päivä valkeni kirkkaana. Suuri osa vihollisista oli yön aikana vetäytynyt saaresta. Suomen pojat kohtasivat vain vähän vastarintaa. Saarta putsattiin tykkitulellakin.

Kenraali Pajari kiirehti määräämään voitonparaatin, vaikka koko saari ei ollutkaan vielä omien hallussa. Hän käski joukkojen järjestyä 28.3. klo 16.30 paraatia varten Suurkylänlahdelle. Hän soitti vielä ylipäällikölle Mikkeliin ja ilmoitti:” Herra Sotamarsalkka, ilmoitan suurin piirtein vallanneeni Suursaaren; vain joitakin pikku pesäkkeitä on vihollisen hallussa.”n Mannerheim kiitti häntä ja joukkoja tehtävän suorituksesta. Sitten kenraali otti torkut teltan havuilla.

Pajarin pojille tuli kiire – sotimisen lomassa piti valmistautua paraatiinkin! Käskettynä aikana joukko oli kurinalaisesti järjestäytynyt paraatimuodostelmaan. Pajarimaiseen tyyliin oli Helsingistä tilattu sotilassoittokuntakin juhlistamaan tilaisuutta. Kenraalia varten oli rakennettu kuusen havuin koristettu puhujankoroke ja tietysti kuultiin jämerä puhe. Sääkin oli kirkas ja upea. Pajarin pojat tunsivat varmaankin suurta ylpeyttä ja hyvää mieltä – olihan hommat taas hoidettu kotiin. Valokuvista voi todeta joukkojen paraatimuodostelmien olleen erinomaiset! Kenraali otti paraatin järjestämisessä aikamoisen riskin. Onneksi venäläisten lentokoneet eivät osuneet paikalle. Omat koneet oli kuitenkin komennettu suojaustehtäviin: Kenraalin puheen ensimmäinen lause kuului: ”Isiemme Jumala on suonut meille suuren voiton. Kappale kauneinta Suomea on vapautettu.”

Kuten tunnettua jälkeenpäin todettiin, että katselmusjoukkojen jään alla oli merimiinakenttä! Lisäksi paraatin jälkeen laiturin alta löytyi venäläinen konekivääriryhmä.

Ilmavoimiammekaan ei sovi unohtaa. Lentorykmentti 3:n ja 4:n johtopaikka oli Kotkassa hotelli Meritornissa ja komentajat työskentelivät siellä. Suursaaren taistelujen aikana meidän Curtiss-hävittäjämme pudottivat 16 viholliskonetta, Brewsterit 5 ja Fokkerit 4. Se oli Ilmavoimien siihenastinen päiväennätys.

JOUKKOJEN VAHVUUDET:

Suomi 3500 miestä, noin 70 lentokonetta, Neuvostoliitto 518 miestä.
Suomalaisilla oli noin kuusinkertainen ylivoima; tulituen osalta vielä suurempi.

TAPPIOT:

Suomi: 61 kaatunutta, 109 haavoittunutta, 2 kadonnutta
Neuvostoliitto: 300 kaatunutta, 36 vangittua.

Suursaaren valtaus oli ainoa suomalaisten tekemä hyökkäystoimi asemasodan aikana.

Ylipäällikkö kiitti taisteluosasto Pajaria ”loistavista saavutuksista tässä taistelussa, joka on tapahtunut aivan uusissa ja ennen kokemattomissa olosuhteissa.

PAJARIN PÄIVÄKÄSKYSSÄ 30.3. oli muun muassa seuraavaa:

”Koko hyökkäys pimeässä ja pyryssä piikkilangoilla suojatun ja jyrkkäkallioisen rantaviivan yli on urotyö, joka varmasti tulee säilyttämään kunniapaikan historiamme lehdillä.

Pajari lainasi usein kenraali Ludendorffia:
”Miehellä pitää aina olla matkassa vähän sotilaan onnea”.