TkT Matti Kataja: SN-1604
SN-1604 Supernova vuonna 1604
Harvinaisia tapahtumia viimeisen 2000 vuoden aikana.
SN-1604 viittaa viimeiseen paljain silmin havaittuun supernovaan. Tosin silloin ei tiedetty, että kyse on supernovasta. Havainto oli päivälläkin näkyvä tähti, jonka paikka ei taivaalla muuttunut usean kuukauden
aikana. Näkyi joka puolella maailmaa. Sai nimen Keplerin tähti raportoijansa mukaan.
Tähän esitykseen olen koonnut sellaisia havaintoja, joita on esiintynyt alle kymmenen kertaa viimeisen 2000 vuoden aikana. Olisi kyllä yksi, joka on esiintynyt vain kerran, mutta se ei ole täysin varmaa, vaikka mainitaankin uskontunnustuksessamme.
On yksi epävarma tieto 6000 vuoden takaa. Ilmeisesti kyseessä on ollut hyvin kirkas tähti niin, että siitä on maininta sekä Intian että Kiinan kirjoituksissa. Tietoa paikasta taivaalla ei kuitenkaan ole ja siksi tätä havaintoa ei pidetä varmana. Viimeisen 2000 vuoden aikana nähdyistä on tieto paikasta taivaalla. Tämä on tärkeää.