Klubi Suomen itsenäistymisen ja Vapaussodan aikoihin

Käänteentekevät vuodet 1917 ja 1918 muodostuivat ymmärrettävästi myös käänneajaksi Tampereen Suomalaisen Klubin poliittisen toiminnan vaiheissa. Valtiollisen vapautumisen mukana harrastus poliittisia asioita kohtaan maassamme monenkertaisesti kasvoi ja yleistyi. Yhtä rajoitetuksi kuin venäläisvallan aikana valtiollisten asiain julkinen käsitteleminen oli tehty, yhtä innostuneesti tartutaan nyt itsenäistyneen valtakunnan moniaita sisä- ja ulkopoliittisia kysymyksiä käsittelemään. Klubin elämässä havaitsemme muuttuneiden olojen vaikuttavan sen, että se päämerkitykseltään, joka siihen asti oli ollut kunnallispolitiikan alalla, muuttuu enemmän valtiolliseksi klubiksi.

Kaikissa tärkeimmissä ja suurissa kysymyksissä Klubi merkitsee oman kantansa, saattaen sen julkisuuteen, ja kokousten ohjelmassa vakiintuu entistä tärkeämmäksi piirteeksi esimiehen puhe, jossa esitetään katsaus ja Klubin kannanotto valtiollisten tapahtumain kulloiseenkin kehitykseen.Vallankumouskevään 1917 tapaukset kohosivat Tampereella huippuunsa vallankumousuhrien muistojuhlallisuuksissa maaliskuun 30 p:nä, jota vietettiin yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Päivällä pidettiin Kauppatorilla kansalaisjuhla,

johon ottivat osaa kaupungin kaikki puoluejärjestöt,yhdistykset, koulut ym., Suomalainen Klubi muitten mukana. Torille kokoontuneen kansanjoukon määrä arvioitiin 30 000 hengeksi eli suurimmaksi mitä Tampereella koskaan oli ollut väkeä yhdellä kerralla koolla. Illalla vietti Klubi omassa huoneistossaan juhlan, jossa rehtori Kaarlo Tiililä piti juhlapuheen kansamme tiestä sorron alta vapauteen, ja muina puhujina esiintyivät tohtori K. Jaakkola, pankinjohtaja J. Arajärvi ja lehtori J. Hämäläinen. Vapaata Suomea tervehdittiin innostunein eläköönhuudoin.

Klubin pöytäkirjoihin ei maaliskuun vallankumouksen äkkinäinen vyöry vielä näytä jättäneen erikoisia merkkejä. Voimakkaan vapaudentunteen herättämä suuri yksimielisyys oli tunnusomaista alkukevään poliittiselle toiminnalle. Mutta kesän aikana maan sisäiset olot alkoivat kärjistyä, kun toisaalta aktiivinen itsenäisyysliike laajeni, toisaalta sosialistien pyrkimykset päästä valtaan aseellisten punakaartien turvin kasvoivat. Syksyllä näemme Klubinkin jälleen vilkkaassa toiminnassa, osaltaan näyttämässä tietä ajan myrskyissä.

Tampereen Suomalaisen Klubin huoneisto sijaitsi vuosina 1909-1922 Hämeen Pohjan talossa, Puutarhakatu 11:ssä, siis nykyisen talon naapuritontilla.

AKTIIVINEN OTE ITSENÄISYYSKYSYMYKSEEN

Itsenäisyyskysymyksessä Klubi varhain syksyllä asettui aktiiviselle kannalle. Sen kannanilmaisuna tässä kysymyksessä esiintyi maisteri Vilho Ososen vuosijuhlassa lokakuun 20 p:nä Klubin esimiehenä pitämä puhe, jossa selvä ja jyrkkä "irti Venäjästä" ohjelma esitettiin. Siinä lausuttiin: "Kansallisuusaatteen täydellinen toteuttaminen edellyttää valtiollista itsenäisyyttä, sillä vasta suvereenisena voi kansa täysin määrin kehittää kaikkia kykyjänsä ja vasta valtiollisen vapauden turvissa ja siitä voimansa imien puhkeaa kansallinen sivistys kauneimpaan kukkaansa." Puheessa tuotiin esiin usko tiellä olevien vaikeuksien voittamiseen, luottaen siihen, että Suomen kansa ajan monista murheellisista ilmiöistä huolimatta pohjaltaan sittenkin oli yhä tervettä ja että luonnollinen itsesäilytysvaisto lopulta oli avaava kaikkien silmät näkemään sen vaaran, mikä uhkasi, jos maa pysyi Venäjään sidottuna. Suojeluskuntaliike oli tähän aikaan jo myös alkanut.

Se joutui luonnollisesti myös huomionalaiseksi Klubin taholta, jonka seuraavassa kokouksessa marraskuun 5 p:nä maisteri V. R. Muukkonen alusti suojeluskuntakysymyksen. Parituntisessa keskustelussa Klubi yksimielisesti totesi suojeluskuntain tarpeellisuuden ja niitten tärkeän tehtävän kansalaisten hengen, omaisuuden ja vapauden turvaamiseksi punakaartilais- ja sotilasanarkian valtaamassa maassa. Suojeluskuntiin liittymistä ja suojeluskunta-aatteen selvittämistä kansalaisten keskuudessa päätettiin Klubin käytettävissä olevin keinoin edistää.

Kun sitten marraskuun 11. p:nä jälleen kokoonnuttiin, oli bolshevikikumous Venäjällä tapahtunut ja tilanne Suomessa porvarillisen väestön ja vallankumousta valmistelevain sosialistien välillä uhkaavasti kärjistymässä. Tilanteesta keskusteltuaan Klubi päätti pyrkiä yhteyteen toisten porvarillisten ryhmien kanssa Tampereella ja valitsi sitä varten toimikunnan, johon kuuluivat herrat Vilho Osonen, Paavo Pero, J. N. Salminen, J. A. Lindroos ja E. Rentto. Valtuustolle päätettiin samalla lausua kehotus, että sen tulisi, jos asiat punakaartin suunnittelemaan suurlakkoon kärjistyisivät, heti kokoontua ja antaa kaupungin asukkaille tilanteen vaatima rauhoittava julistus, niin kuin sitten tapahtuikin. Klubin aloitteesta näin muodostunut neuvottelukunta

Fil. maisteri Vilho Osonen toimi Tampereen Suomalaisen Klubin esimiehenä vuosina 1917-18 sekä sittemmin myös 1932-1935 ja 1937-1941. Kuva Klubin historiikista.

johti sitten Tampereen porvarillisten kuntalaispiirien toimintaa ajan rauhattomissa oloissa. Mm. marraskuun lakon aikana se lähetti porvarillisten eduskuntaryhmien valtuuskunnalle kirjelmän, jossa se ilmoitti edustamainsa valitsijain täysin hyväksyvän eduskuntaryhmäin menettelyn valtalain hylkäämisessä ja sosialistien puoluepyyteiden torjumisessa ja odottavan täydellä luottamuksella eduskuntaryhmäin yhteisiä toimenpiteitä laillisen yhteiskuntajärjestyksen pysyttämiseksi sekä vapaan ja itsenäisen Suomen luomiseksi. Neuvottelukunta kutsui myös porvarillisia kuntalaisia yhteisiin kokouksiin, joissa valtiollisen tilan teen vaatimuksia käsiteltiin.

JYRKKÄ EI LAITTOMUUKSILLE

Marraskuun lakon jälkeen Klubi kokoontui ensi kerran saman kuun 26 p:nä, jolloin esimies tilannekatsauksessaan arvosteli tätä sosialidemokraattisen puolueen venäläisten sotavoimain turvissa kansan valtiollisen itsenäistymisen aattona toimeenpanemaa hirmuvaltaa. Kun samaan kokoukseen saatiin tieto, että Aamulehdessä ja Tampereen Sanomissa oli käynyt punakaartin lähetystö vaatimassa, että lehdissä ei saa lakkautuksen uhalla puhua mitään punakaartista eikä venäläisestä sotaväestä, pani Klubi tällaista röyhkeätä ja laitonta sananvapauden sortoyritystä vastaan mitä jyrkimmän vastalauseensa, mikä seuraavan päivän lehdissä julkaistiin.

Joulukuun 10 päivän kokouksensa Klubi saattoi omistaa maan itsenäiseksi julistautumiselle, mikä neljä päivää aikaisemmin oli tapahtunut. Tässä kokouksessa maisteri Osonen tulkitsi niitä mielialoja ja toiveita, joita itsenäisyys tapahtumaan sisältyi, ja Klubi kohotti Suomen itsenäiselle tasavallalle 3-kertaisen eläköönhuudon. Itsenäisyysjulistus ei kuitenkaan kyennyt painostavaa tilannetta maassa helpottamaan, hallituksella kun ei ollut keinoja järjestyksen saattamiseksi maahan, vaan anarkia laajeni päivä päivältä.

Tampereella joutui valtuusto joulukuun alkupäivinä raa'an väkivallan alaiseksi, kun kaupungin ulkotyöläiset kaksi eri kertaa vangitsivat sen kokoushuoneeseensa. Sitä mukaa kuin epävarmuus näin kasvoi, vahvistui myös yhteenliittymisen pyrkimys rauhallisia oloja harrastavain kansalaisten keskuudessa. Tätä pyrkimystä edistämään mm. perustettiin ns. Suomi-seura, jonka tarkoitusta tehtailija J. N. Salminen Klubin kokouksessa joulukuun 10 p:nä selosti, Klubin päättäessä yhtyä siihen jäseneksi ja toimittaa varain keräyksen sen

Tehtailija, kunnallisneuvos J.E. Salminen toimi Tampereen Suomalaisen Klubin johtokunnan puheenjohtajana 1901-1934. Taulu Klubin juhlasalin seinällä; valok. Seppo Leskinen.

toiminnan edistämiseksi. Joulukuun 16 p:nä pidettiin Klubin ja Järjestön yhteinen kokous, jossa tohtori K. Jaakkolan alustuksen johdolla käsiteltiin kysymystä valtuuston toimintamahdollisuuksista ja punakaartin vaatimuksista. Julkaistuissa ponsissa lausuttiin, että punakaartin toimintaa ei missään suhteessa voitu tunnustaa välttämättömäksi tai suotavaksi, vaan päinvastoin tuli kaikki kaartin toiminta saada lopetetuksi, että valtuuston ei ollut suostuttava punakaartin lakkoviikolta vaatiman 100.000 markan korvauksen maksamiseen, ja että valtuusmiesten, koska he todennäköisesti eivät enää voineet tehdä työtään tulematta mitä julkeimmalla tavalla siinä häirityiksi, oli lakattava toimimasta siihen saakka, kunnes varmat edellytykset valtuuston työn rauhalliseen jatkumiseen avautuvat. Tämän julkilausuman hyväksyivät muutkin kaupungin porvarilliset järjestöt.

KLUBI SULJETTUNA KAPINAN AJAN

Klubin viimeinen kokous ennen kapinan puhkeamista pidettiin tammikuun 6 p:nä 1918, jolloin tohtori Paavo Virkkunen puhui Klubissa valtiollisesta asemasta ja eduskunnan työskentelyn mahdollisuuksista. Johtokunnan viimeinen kokous pidettiin tammikuun 25 p:nä, jolloin johtokunta yhdessä Tampereen Järjestön johtokunnan ja vaalitoimikunnan kanssa valmisteli suunnitelmaa porvarillisten puolueitten yhteistoiminnan jatkamisesta uudelleen järjestettävän keskusorgaanin, "Tampereen kunnallisen keskuskomitean" muodossa. Punakapinan puhjettua pari päivää tämän kokouksen jälkeen Klubin, niin kuin muittenkin porvarillisten järjestöjen toimintamahdollisuudet väkivalloin useaksi kuukaudeksi estettiin. Klubin huoneisto saatiin kuitenkin pitää avoinna aina helmikuun loppuun saakka, ja se Klubin ”pirtti” Hämeen Pohjassa olikin Tampereen porvarillisten piirien viimeinen kokoontumispaikka kapinaviikoilla, muut klubit kun suljettiin sitä ennen. Tavallista lukuisammin jäsenet silloin kerääntyivät Klubiin kuulemaan tietoja, ja biljardia pelaten sekä "kannuja valaen" siellä kulutettiin noitten ahdistavien viikkojen pitkiä päiviä. Pari kertaa pitivät punakaartilaiset Klubissa koti tarkastuksen, löytämättä kuitenkaan mitään mukaansa otettavaa, sillä tärkeimmät paperit ja arkisto onnistuttiin siirtämään muualle.

Helmikuun lopussa punakaartilaiset sitten pakottivat Klubin kokonaan sulkemaan ovensa. Kaupungin valloituksen päiviksi Klubin huoneisto luovutettiin pakolaisten käytettäväksi ja sittemmin Hämeen läänin elintarvekomitean väliaikaiseksi kansliaksi. Kapinan jälkeen johtokunta kokoontui ensi kerran toukokuun 10 p:nä ja Klubi itse toukokuun 12:ntena, Snellmanin päivänä, jolloin insinööri Paavo Pero varaesimiehenä toivotti klubilaiset tervetulleiksi jatkamaan Klubin toimintaa ja puhui vapaussodassa kaatuneiden muistolle, joitten joukossa oli yksi Klubinkin jäsen, maisteri V, R. Muukkonen. Tohtori K. Jaakkola puhui uuden Suomen tulevaisuudesta Snellmanin aatteiden pohjalla, ja tämän tulevaisuuden rakentamista käytännöllisin toiminkin edistääkseen Klubi samassa kokouksessa merkitsi 10.000 markan arvosta vapaudenlainaa.

OMA SUOJELUSKUNTA

Syksyllä samana vuonna, Klubin saatua Tampereen suojeluskunnalta kirjelmän, jossa kehotettiin kaikkia Klubin miesjäseniä liittymään suojeluskuntaan, johtokunta ehdotti perustettavaksi Klubin jäsenistä oman suojeluskuntakomppanian. Näin päätettiinkin ja asiaa järjestävään toimikuntaan valittiin samassa kokouksessa marraskuun 4 p:nä herrat Kustaa Helminen, V. F. Urrila ja J. Lähteenmäki.

Klubin suojeluskuntakomppania toimi sitten muutamia vuosia Suomalaisen Klubin komppanian nimellä ja pitäen kokouksiaan Klubin huoneistossa; sen päällikkönä oli kaupunginvoudinapulainen Verner Vattula. V:n 1922 jälkeen komppania sulautui kiinteämmin muuhun suojeluskuntaan, olematta sen jälkeen enää "Klubin komppania" muussa merkityksessä kuin sikäli, että sen jäsenistössä edelleen pysyivät klubilaiset kantajäsenet. Klubin komppanian nimi säilyi Tampereen suojeluskunnassa vielä pitkään. Esimerkiksi vuonna 1932, kun Mäntsälän kapinan johdosta lisättiin suojeluskuntien valmiutta, Suomalaisen Klubin komppanian mainitaan osallistuneen Tampereen silloisen sk-talon Ratinanlinnan vartiointiin.

Kooste: Markku Rauhalahti
Lähde: Sinisalo, Uuno 1932. Tampereen Suomalainen Klubi 1891-1931, 40-vuotiskertomus; Tampereen Suomalainen Klubi, ss. 82-86.